Keskituloisen palkansaajapariskunnan tuloveroissa yli 5 000 euron ero eniten ja vähiten verottavan kunnan välillä

Tänä vuonna Manner-Suomen keveimmin tuloja verottava kunta on Kauniainen ja kirein verottaja Halsua, selviää Veronmaksajain Keskusliiton kuntaverovertailusta. Halsualla tuloveroprosentti on 23,50 ja Kauniaisissa 17,00.

Halsualla keskituloiset palkansaajapuolisot maksavat tuloistaan veroja ja veroluonteisia maksuja yhteensä vajaat 27 900 euroa, kun mukaan lasketaan kunnallisveron lisäksi valtion tulovero, yleisradiovero, kirkollisvero ja palkansaajan sosiaalivakuutusmaksut. Ero on yli 5 100 euroa Kauniaisiin nähden.

Esimerkissä käytetyn kotitalouden vuositulot yhteensä ovat 85 678 euroa. Tulot perustuvat Tilastokeskuksen tilastoon naisten ja miesten vuoden 2020 mediaanipalkoista, joita on korotettu arvioidun ansiotason nousun mukaan.

Maakunnista verotus keveintä Uudellamaalla

Halsuan ohella muita kireän ansiotuloverotuksen kuntia vuonna 2022 ovat Kaskinen, Ylivieska, Karijoki ja Veteli. Keveimpiin verottajiin kuuluvat Kauniaisten lisäksi Espoo, Helsinki, Eurajoki ja Kustavi. Manner-Suomen maakunnista verotus on keskimäärin keveintä Uudellamaalla ja kireintä Etelä-Savossa.

Vuodelle 2022 veroprosentteja muutettiin vain vähän.

– Sote-uudistuksen myötä kaikkien kuntien tuloveroprosentteihin tehdään ensi vuonna tasasuuruinen leikkaus, joka määrittää kunkin kunnan tuloveroprosentin 2023, sanoo selvityksen tehnyt Veronmaksajien ekonomisti Janne Kalluinen tiedotteessa.

Maakuntakeskuksista Helsingin verotus keveintä

Selvityksen erillisessä maakuntakeskusten vertailussa keskituloiset palkansaajapuolisot maksavat Mikkelissä vajaat 3 100 euroa enemmän veroja Helsinkiin verrattuna. Maakuntakeskusten verovertailussa huomioidaan tuloverojen lisäksi myös kiinteistöverot.

Helsingin jälkeen vertailun verotukseltaan keveimpiä maakuntakeskuksia ovat Turku ja Jyväskylä. Kokkola ja Kouvola ovat maakuntakeskuksista tiukimmat verottajat Mikkelin jälkeen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut