Helsingin poliisi kertoo saaneensa valmiiksi Tapaninvainion epäillyn murhan esitutkinnan. Viime marraskuisesta teosta epäillään 27-vuotiasta miestä, joka on vangittuna.
– Epäilty ei ole halunnut edistää henkirikoksen tutkintaa. Poliisin käsityksen mukaan teon taustalla ovat olleet miehen suunnitelmat yhteisestä elämästä naisen kanssa. Esitutkinnassa ei tullut esiin seikkoja, joiden perusteella nainen olisi ollut tietoinen miehen suunnitelmista, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Lindholm tiedotteessa.
Poliisin aloitti tutkinnan, kun hätäkeskus sai ilmoituksen verisestä matosta paritalon jäteastiassa. Ulkoroskiksesta poliisit löysivät noin 40-vuotiaan uhrin.
Poliisi kertoo, että epäillyn murhan tekotapa oli ollut raaka ja julma ja tekoa oli suunniteltu etukäteen. Poliisin mukaan tekovälineenä oli käytetty kirvestä.
28-vuotiasta naista epäillään rikoksentekijän suojelemisesta, hautarauhan rikkomisesta ja pelastustoimen laiminlyönnistä.