Käräjäoikeus määräsi Uros-yhtiön konkurssiin – Uros vastusti konkurssihakemusta ja vaati asian käsittelemistä Helsingissä eikä Oulussa

Teknologiayhtiö Uros on asetettu konkurssiin Oulun käräjäoikeudessa. Konkurssia vaativat valtion erityisrahoitusyhtiö Finnvera , työeläkevakuutusyhtiö Ilmarinen sekä pankit Nordea ja Oulun Osuuspankki . Uros vastusti konkurssihakemusta.

Konkurssia vaatineilla velkojilla on Urokselta yhteensä miljoonien eurojen saatavat. Käräjäoikeuden mukaan yhtiö on konkurssilaissa tarkoitetulla tavalla muutoin kuin tilapäisesti maksukyvytön. Oikeus on määrännyt konkurssipesälle pesänhoitajan.

Uroksella on velkoja ainakin lähes 13,5 miljoonaa euroa ja kassavaroja noin 14 000 euroa.

Oulun Osuuspankki ja Finnvera viittaavat konkurssihakemuksessa Helsingin käräjäoikeuden yksipuoliseen päätökseen, jolla Uros velvoitetaan maksamaan niille lähes 6,8 miljoonan euron saatavat korkoineen ja kuluineen.

Näiden lisäksi Ilmarinen vaatii Urokselta noin 300 000 euron saatavia ja Business Finland noin 1,3 miljoonaa. Valtiokonttori perii noin 5 miljoonaa euroa, jotka ovat Urokselle aikanaan myönnettyjä Business Finland -lainoja ja -avustuksia.

Tilintarkastaja ei lopulta hyväksynyt lukuja

Uros-yhtiön perustivat Jyrki Hallikainen ja Tommi Uhari vuonna 2011. Uhari jätti Uroksen joitakin vuosia sitten.

Hallikainen on oululaistaustainen liikemies, joka on pitkään asunut ulkomailla, ensin Belgiassa ja sittemmin Sveitsissä. Viime syksyn aikana Hallikainen on ilmoittanut kotipaikakseen Liechtensteinin.

Kasvun vuosina Hallikainen omisti yhtiön perheenjäsentensä kanssa. Myös yhtiön hallitus oli perhepiirin hallussa, ja Hallikainen toimi hallituksen puheenjohtajana.

Vuonna 2018 Uros kertoi tehneensä 120 miljoonan euron liikevoiton. Vuoden päätteeksi yhtiön kassa oli kuitenkin lähes tyhjä ja yhtiöllä oli 149 miljoonan euron myyntisaamiset.

Vuonna 2019 Uros-konserni väitti tehneensä liikevaihtoa lähes 2,7 miljardia euroa ja liikevoittoa noin 170 miljoonaa euroa, mutta tilintarkastaja ei hyväksynyt ilmoitettuja lukuja.

Viime vuoden maaliskuussa Uros kertoi siirtävänsä pääkonttorinsa Suomesta Sveitsiin, jonne se oli perustanut vuoden 2020 lopulla konsernille uuden emoyhtiön, Uros Ag :n. Sveitsissä yritysten omistajat eivät ole julkista tietoa.

STT:n tietojen mukaan Hallikainen onnistui myymään ainakin kahdelle kokeneelle sijoittajalle osuuden Uroksesta ennen yhtiön kulissien romahtamista.

Vastuuhenkilöt pysyivät poissa oikeuden istunnosta

Uros-yhtiön perustaja Jyrki Hallikainen ja toimitusjohtaja Rauno Jokelainen eivät olleet tiistaina paikalla käräjäoikeudessa. STT on yrittänyt tavoitella heitä puhelimitse, mutta kumpikaan ei ole ainakaan vielä vastannut.

Uros vaati ennen konkurssikäsittelyä, että konkurssihakemus pitäisi käsitellä Helsingin eikä Oulun käräjäoikeudessa. Yhtiö perusteli asiaa sillä, että sen hallinto hoidetaan Suomessa Helsingistä käsin.

Konkurssipäätös julistettiin suullisesti käräjäoikeuden istunnossa noin kello 14. Kirjallinen päätös valmistuu myöhemmin, kertoo oikeus tiedotteessa. Tyytymättömyyttä konkurssipäätökseen on ilmoitettava viikon kuluessa ja valitusaika on 30 päivää.

Perustajien omaisuutta takavarikossa rikosepäilyn vuoksi

Viime viikolla Oulun käräjäoikeus määräsi Uroksen ja sen perustajien Jyrki Hallikaisen ja Tommi Uharin omaisuutta yhteisvastuullisesti takavarikkoon yli kuusi miljoonaa euroa.

Takavarikon syynä on poliisin tutkinnassa oleva epäilty törkeä avustuspetos, joka oikeuden päätöksen mukaan ajoittuu keväästä 2011 kesään 2016.

Poliisitutkinta liittyy Business Finlandin eli silloisen Tekesin vuosina 2011–2013 Urokselle antamiin miljoonien eurojen tuotekehityslainoihin ja avustuksiin. Business Finlandin mukaan Uros salasi rahoittajalta sopimukset, joilla rahoitetuissa projekteissa kehitettävät tai aikaansaadut tulokset myytiin ja luovutettiin luxemburgilaiselle tytäryhtiölle.

Suuri yleisö sai tietää oululaistaustaisesta Uroksesta maaliskuussa 2020, kun Tampereen areena nimettiin sponsorinsa mukaan Uros Live -areenaksi. Uroksen talousongelmien ja muiden epäselvyyksien tultua julkisuuteen areenan hallitus irtisanoi sponsorisopimuksen yhtiön kanssa. Sittemmin areenan nimi on muutettu Nokia Arenaksi.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut