Uusia koronatartuntoja raportoitu miltei 7 000, tehohoidossa reilut 30 koronapotilasta

Suomessa raportoitiin perjantaina 6 952 uutta koronatartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Luku ei kuvaa todellista tartuntamäärää, sillä kaikkia sairastuneita ei enää virallisesti testata ja tiedonsiirto-ongelmien vuoksi tapauksia voi puuttua.

Johtava asiantuntija Liisa-Maria Voipio-Pulkki sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM) huomautti torstaina tiedotustilaisuudessa, ettei päivä- ja viikkokohtaisia tartuntalukuja kannata kovin tarkkaan seurata, sillä virallisista lukemista puuttuvien tartuntojen määrä on huomattava.

Uusia koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia on raportoitu 17. Yhteensä koronaan liittyviä kuolemia on raportoitu Suomessa 2 058.

Koronavirustartunnan saaneita potilaita on sairaalahoidossa yhteensä 654. Heistä tehohoidossa on 33.

Kolme rokoteannosta liki puolella väestöstä

Kolmannen rokoteannoksen on saanut Suomessa nyt yli 2,56 miljoonaa ihmistä, mikä on koko väestöstä noin 47,2 prosenttia. Kaksi annosta saaneita on yli 4,1 miljoonaa eli yli kolme neljäsosaa koko väestöstä.

Ainakin kerran rokotettujen osuus koko väestöstä on yli 80 prosenttia.

THL tiedotti perjantaina saavansa Järvenpään tiedot eli yli 90 000 annettua rokoteannosta lisättyä koronarokotustietoihin. Tammikuussa THL kertoi, että Keski-Uudenmaan sote-alueen tiedoissa on potilastietojärjestelmän tiedonsiirto-ongelmien vuoksi puutteita, joiden vuoksi Hyvinkään, Järvenpään, Mäntsälän ja Pornaisten rokotustietoja on puuttunut rokotusraportoinnista.

THL:n viestinnästä kerrottiin STT:lle perjantaina, että Järvenpään tiedot ovat mukana jo perjantain päivitetyissä luvuissa. Mäntsälä, Pornainen ja Hyvinkää puuttuvat luvuista edelleen. Niissä on yhteensä annettu THL:n mukaan noin 90 000 rokoteannosta, jotka eivät vielä näy rekisterissä.

Epidemian iso kuva on muuttunut

Torstaisessa tiedotustilaisuudessa THL:n ja STM:n edustajat huomauttivat, että koronaepidemian iso kuva on muuttunut. Koronaviruksen määrä Suomen jätevesissä on kääntynyt laskuun usean viikon ajan jatkuneen nousevan trendin jälkeen. Omikronaallon valtakunnallinen kehitys on tietoon tulleiden tartuntojen valossa tasaantunut tai jopa pysähtynyt, ja lisäksi koronasta johtuva tehohoidon tarve on selvässä laskussa.

Merkittävimmät terveysriskit kohdistuvat THL:n ja STM:n mukaan yhä pienenevään rokottamattomaan väestöön ja heihin, joilla ei ole riittävää suojaa koronatartunnan vakavia seuraamuksia vastaan. Tartuntoja havaitaan paljon myös rokotetuilla henkilöillä, mutta rokotusten teho vakavaa tautia vastaan on erittäin hyvä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut