Lumimassoja siivottiin kulkuväyliltä pitkin sunnuntaita niillä Suomen alueilla, joiden yli Valtteri-myrsky oli pyyhältänyt.
Sunnuntaina iltapäivällä Kouvolassa Kymenlaaksossa alettiin aurata viimeisiä asuntokatuja läpi. Tiemestari Miki Heinonen Kouvolan kaupungista arvioi, että valmista tulee illansuussa.
– Lunta on tullut reilut 30 senttiä, joten jälkisiivoukseen menee useita viikkoja. Huomenna aamuyöstä putsataan vielä kertaalleen väylät läpi, Heinonen sanoi STT:lle.
Auraustyöt aloitettiin sunnuntain vastaisena yönä kello yhden aikaan.
– Aamuyöllä alkoi tulla soittoa, että oli autoja jumissa lumessa. Sairaanhoitohenkilökunnan piti päästää sairaalaan ja leipureiden leipomoon, Heinonen kertoo.
Hänen mukaansa oli onni onnettomuudessa, että Valtteri iski alueella sunnuntaiaamuna, jolloin työmatkaliikenne oli vähäisempää.
"Ensi yönä jatketaan aurauksia täydellä teholla"
Myös pääkaupungissa Valtteri on pitänyt aurakoneet työllistettyinä.
– Tällä hetkellä joukkoliikenne kulkee, kertoi Helsingin kaupungin katukunnossapidon tiimipäällikkö Tarja Myller iltapäivällä STT:lle.
– Pääkadut, ajoradat ja kevyen liikenteen väylät on aurattu. Asuntokatujen auraaminen on vielä kesken. Ensi yönä, kun liikennettä on vähemmän kuin päiväsaikaan, jatketaan aurauksia täydellä teholla, Myller sanoi.
Jos lumisade vielä tämänkin jälkeen jatkuu, aurauksessa keskitytään pääkatuihin, ajoratoihin ja kevyen liikenteen väyliin.
Varsinais-Suomen Salossa puistomestari Marja-Leena Laakson mukaan myräkkä ei iskenyt Saloon niin voimakkaasti kuin odotettiin. Lunta on toki satanut, mutta lauantaipäivänä sitä alkoi Laakson mukaan kertyä vasta illalla eikä aurausta ole ollut normaalia enempää.
– Toisilla alueilla menee enemmän aikaa, toisilla vähemmän, hän sanoi.
Esimerkiksi Salon keskustassa lunta on tullut noin 15 senttimetriä, kun taas noin 25 kilometrin päässä sijaitsevan Kiikalan lentokentän tuntumassa lumikertymä on ollut huomattavasti isompi.
Auraajilla yöunet ovat jääneet vähiin, mutta auraukset ovat jo siinä tilanteessa, että illalla ajetaan uusi kierros.
– Ei me äärirajoilla olla. Kun sinnitellään vielä yksi yö, niin sitten saadaan levätä. Omissa tieverkoissa on aika hyvä tilanne, valtion teillä näyttäisi olevan pahempi, kun on pidemmät reitit, Laakso sanoo.