Satelliittikuvat ja tiedustelulennot paljastivat laajoja tuhoja Tongassa tulivuorenpurkauksen jälkeen

Merenalaisen tulivuoren purkaus Tongan saarivaltion lähellä on aiheuttanut maassa laajoja tuhoja, kertoivat satelliittien ja tiedustelukoneiden ottamat kuvat tiistaina.

Puhelin- ja nettiyhteydet Tongalle olivat edelleen poikki.

Satelliittikuvista näkyy ainakin kymmeniä tuhoutuneita rakennuksia ja australialaisen partiokoneen kuvista näkyi, kuinka pääsaaren satamassa laivakontit olivat kaatuneet ja pellot tuhkan peitossa.

Noin 60 kilometrin päässä Tongasta sijaitseva Hunga Tonga-Hunga Ha'apai tulivuori purkautui lauantaina ja sai aikaan koko Tyynenmeren laajuisen tsunamin.

Saarille ei ole saatu avustustarvikkeita

Tiistaiaamupäivään mennessä Tongaan ei vieläkään ollut saatu kuljetettua avustustarvikkeita, koska lentokenttä oli tuhkan peitossa. Kiireellisintä oli saada saarille puhdasta vettä, koska tulivuorenpurkauksen uskotaan myrkyttäneen vedet.

Puhelinlinjat olivat poikki ja purkaus katkaissut merenalaisen kaapelin, jota pitkin saaren internet-yhteydet kulkivat. Kaapelin korjaus saattaa kestää viikkoja.

Tongan poliisi on vahvistanut tähän mennessä kahden ihmisen kuolleen, mutta yhteyksien ollessa poikki kokonaiskuvaa ei ole voitu saada.

Tongan pääkaupungissa Nuku'alofassa asuneen brittinaisen veli on vahvistanut sisarensa kuoleman brittimedialle. Tsunami oli pyyhkinyt naisen mennessään. Toisesta kuolleesta ei annettu enempää tietoja.

Etelä-Amerikan Perussa puolestaan hukkui lauantaina kaksi naista purkauksen aiheuttamien suurten aaltojen vuoksi, kertovat perulaisviranomaiset.

Mainos: Warkauden Lehti

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut