Arizonassa Trumpilta kuultiin tuttu valhe sekä tuttu lupaus, muttei suoraa vahvistusta ehdokkuudesta

Kun Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump asteli Arizonassa lavalle viitisentoista minuuttia aikataulusta myöhässä, kaikui kaiuttimista kappale God Bless the USA.

Puhe alkoi aiheella, johon entinen presidentti palasi polveilevan puheensa aikana kerta toisensa jälkeen eli valheelliseksi todistettuun väitteeseen siitä, että hän olisi voittanut vuoden 2020 presidentinvaalit ja että vaalitulosta olisi peukaloitu.

– Iso vale (the Big Lie) on yhtä sontaa, ex-presidentti totesi liki puheensa alkajaisiksi.

– Olin ehdolla kahdesti ja voitin kahdesti.

Puhujalavalla entisen presidentin takana oli iso sininen banderolli, jossa komeili tapahtuman nimi Pelasta Amerikka.

Trump puhui kannattajilleen Arizonan Florencessa järjestetyssä tilaisuudessa julkisesti ensimmäistä kertaa sitten lokakuun. Alun perin ex-presidentti oli suunnitellut puheen pitämistä Floridassa tammikuun 6. päivä, kongressitalon valtauksen vuosipäivänä, mutta hän siirsi puhettaan.

Varhain sunnuntaiaamuna Suomen aikaa pidetty puhe kesti yli puolitoista tuntia. Puheen näytti suorana vain konservatiivinen Newsmax-kanava, joka nauttii entisen presidentin suosiota.

Biden, Afganistan ja muuri

Etukäteen lupaamansa mukaisesti Trump käsitteli puheessaan lukuisia aiheita. Jo etukäteen oli tiedossa, että Yhdysvaltojen 45. presidentti puhuisi paitsi presidentinvaalien väitetystä peukaloinnista, myös Afganistanista vetäytymisestä sekä maan taloustilanteesta ja inflaatiosta.

Afganistanin tilanteen hoitamista Trump kutsui surkeimmaksi ulkopolitiikaksi aikoihin.

Paitsi siitä, miten surkeasti nykyinen presidentti Joe Biden on Trumpin mukaan hoitanut kyseiset asiat, syytti hän Bidenia myös koronatilanteen surkeasta hoidosta.

Mustaan pitkään takkiin ja tuttuun punaiseen lippahattuun pukeutuneen Trumpin puheessa moni asia oli totuttuun tapaan "kaunista" ja "upeaa".

Paitsi virheelliset väitteet vaalivilpistä, ex-presidentti vääristeli totuutta puhuessaan veren virtaamisesta demokraattijohtoisten kaupunkien kadulla.

Meksikon ja Yhdysvaltain rajalle rakennettu muuri oli Trumpin mukaan vain kolmen viikon päässä valmistumisesta. Todellisuudessa muurista valmistui vain noin 700 kilometriä, ja siitä valtaosa korvasi jo olemassa ollutta aitaa.

Trumpin tuki

Tapahtuma oli myös ensimmäinen iso kampanjatapahtuma kuluvan vuoden välivaaleihin liittyen.

Puheen alkupuolella Trump kutsui lavalle Arizonan republikaanien kuvernööriehdokkaaksi mielivän ensikertalaisen Kari Laken.

– Vuoden 2028 lopulla koko maa tulee rakastamaan sinua. Kun minut valitaan, viimeistelemme sinun ison, kauniin muurisi, Lake sanoi.

Vaikka ex-presidentti ei suoraan ilmoittanut lähtevänsä ehdolle vuoden 2024 presidentinvaaleissa, oli polveilevassa puheessa monta kohtaa, jolloin Trump vähintäänkin vihjasi siihen suuntaan.

Laken tukemisen lisäksi Trump listasi joukon paikalla olleita "upeita republikaaneja". Edustajainhuoneen jäsenistä paikalla puhumassa olivat tunnetut Trump-tukijat Andy Biggs, Paul Gosar ja Debbie Lesko, kaikki Arizonasta.

– Me teemme Amerikasta jälleen turvallisen, me teemme Amerikasta jälleen yhtenäisen ja me teemme Amerikasta jälleen upean, Trump päätti puheensa.

Yhdysvaltalaislehti Politicon tietojen mukaan Trumpin seuraava tapahtuma olisi tammikuun 29. päivä Texasin Houstonissa ja kohti välivaaleja mentäessä Trump järjestäisi tapahtumia noin kahdesti kuussa.

Mainos: Warkauden Lehti

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut