Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa alkoi keskiviikkona laajan Cannonball-huumejutun käsittely.
Jutussa on yli 20 syytettyä, joista osa syyttäjän mukaan kuuluu lakkautettavaksi vaadittuun liivijengiin. Syytteiden taustalla on iso kansainvälinen operaatio, jossa rikollisia eri maissa huijattiin käyttämään Yhdysvaltojen liittovaltion poliisin FBI:n kehittämää Anom-viestintäalustaa.
Jutussa pääsyytettynä on Esko Eklund, jota viranomaiset pitävät Cannonballin johtajana ja joka esitutkinnan mukaan käytti Anomissa nimimerkkiä "the human animal".
Syyttäjien mukaan Eklund muun muassa tilasi Anomissa alkuvuodesta 2021 Suomeen noin 20 kiloa 74–90 painoprosenttista amfetamiinia, josta olisi jatkamalla saatu yli 60 kiloa käyttövahvuista huumetta. Syytteen mukaan Eklund sopi kahden viiden kilon huume-erän myymisestä Turkuun ja Hämeenlinnaan Cannonballin jäsenille, mutta poliisi sai huumeet takavarikoitua kuljetuksen aikana. Loput kymmenen kiloa jäivät poliisin mukaan kateisiin.
Useiden törkeiden huumausainerikosten lisäksi Eklundin syytetään myös hankkineen konepistooleja ja antaneen ne muille Cannonballin jäsenille jengin toiminnassa käytettäväksi.
– Ampuma-aserikos on törkeä, koska sen kohteena on ollut erityisen vaarallisia ampuma-aseita ja koska rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, syyttäjän haastehakemuksessa sanotaan.
Pääsyytetty kiistää syytteet ja aseman Cannonballissa
Eklund kiistää syytteet kokonaisuudessaan. Oikeudelle toimittamassaan ennakkovastauksessa hän sanoo, ettei ole nyt tai ollut väitettyjen rikosten tekoaikaan Cannonballin johtaja, vaan sanoo vetäytyneensä kerhon toiminnasta vuonna 2019.
Hän myös kiistää käyttäneensä Anomissa nimimerkkiä the human animal sekä vaatii, ettei Anom-viestintää pitäisi edes käyttää todisteena, koska katsoo, että se on hankittu Suomen lakien vastaisesti.
Syyttäjän mukaan kokonaisuudessa liikkui amfetamiinin lisäksi kokaiinia, MDMA:ta, marihuanaa ja huumausaineeksi luokiteltuja lääketabletteja. Eklundin lisäksi yksi keskeisistä syytetyistä on mies, joka syyttäjän mukaan Cannonballin kansallisena upseerina välitti huumeita eteenpäin myytäväksi ja valvoi myyntitoimintaa.
Käsittelylle Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa on varattu runsaat kymmenen istuntopäivää helmikuun toiselle viikolle asti. Tuomio on määrä antaa maaliskuun alkupuoliskolla.
STT kertoo Eklundin nimen poikkeuksellisesti käräjäkäsittelyn vaiheessa, koska kyse on syytteiden mukaan vakavasta järjestäytyneestä rikollisuudesta ja Eklund on ollut jo esillä Cannonballin lakkauttamisasian yhteydessä.
Cannonballin lakkauttamiskanteen käsittely on vielä kesken
Syyttäjät jättivät kanteen Cannonballin ja sen alayhdistys Squad 32:n lakkauttamiseksi Päijät-Hämeen käräjille syksyllä. Asiassa ei ole vielä päästy pääkäsittelyyn.
Cannonball MC on vuonna 1991 Helsingissä perustettu jengi, jota viranomaiset pitävät järjestäytyneenä rikollisryhmänä. Lakkauttamiskanteessaan syyttäjät katsovat, että Cannonball on rekisteröimätön yhdistys, jonka toiminnan määräävänä ja pääasiallisena tarkoituksena on rikosten tekeminen. Näin ollen se syyttäjien mukaan toimii olennaisesti vastoin lakia ja hyviä tapoja ja on yhdistyslaissa tarkoitettu kielletty yhdistys.
Myös lakkauttamisasiassa Eklund on kiistänyt edustavansa Cannonballia tai olevansa edes sen jäsen. Sen sijaan kaksi muuta miestä on toimittanut oikeuteen väliintulohakemuksen, jossa toinen heistä sanoo olevansa Cannonballin presidentti ja toinen sen jäsen. He vaativat lakkauttamiskanteen hylkäämistä ja sanovat, että Cannonball ei ole yhdistyslaissa tarkoitettu kielletty yhdistys, vaan moottoripyöräkerho, jonka lähes 200 jäsenestä suurella osalla ei ole rikosrekisteriä.
United Brotherhoodin lakkauttaminen meni hovioikeuteen
Suomessa yhdistyksen lakkauttaminen on erittäin harvinaista, mutta viime vuosina siitä on saatu muutamia oikeuden ratkaisuja. Cannonballin lakkauttamiskanteessa syyttäjä nostaa esiin korkeimman oikeuden (KKO) syksyltä 2020 peräisin olevan ennakkopäätöksen, jolla uusnatsijärjestö Pohjoismainen vastarintaliike (PVL) määrättiin lakkautettavaksi. Sitä ennen myös Pirkanmaan käräjäoikeus ja Turun hovioikeus olivat olleet PVL:n lakkauttamisen kannalla.
Vastauksessaan lakkauttamiskanteeseen Cannonballin edustajiksi ilmoittautuneet miehet sanovat, ettei PVL:n toimintaa ja tarkoitusta voi miltään osin verrata Cannonballiin.
Viime vuoden keväällä Itä-Uudenmaan käräjäoikeus puolestaan julisti rikollisryhmä United Brotherhoodin (UB) lakkautetuksi. Asiasta on valitettu Helsingin hovioikeuteen, joten tuomio ei ole lainvoimainen.