Koronarokotusten tahti hyytyi kuluneen vuorokauden aikana

Koronarokotusten eteneminen hidastui selvästi joulunpyhien aikana, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tapaninpäivänä kertomista tiedoista.

Kolmannen rokoteannoksen on nyt saanut noin 964 000 ihmistä. Määrä kasvoi joulupäivään verrattuna noin 1 500:lla.

Kolmannen annoksen saaneiden osuus pysyi ennallaan 19,7 prosentissa 12 vuotta täyttäneestä väestöstä.

Joulupäivänä raportoitiin, että kolmannen annoksen saaneiden määrä oli kasvanut noin 25 000:lla edellisvuorokaudesta. Aattona vastaava lukema oli noin 50 000.

Tällä hetkellä suurin osa annettavista rokotuksista on kolmansia annoksia.

Ensimmäisen annoksen osalta rokotuskattavuus on 87,8 prosenttia ja toisen annoksen osalta 83,6 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut