Suomessa on raportoitu tasan 3 000 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Kyseessä on STT:n uutisseurannan suurin päiväkohtainen tartuntaluku koko koronaepidemian ajalta. Edellinen päiväkohtainen ennätys, 2 877 tartuntaa, raportoitiin eilen.
Samana ajankohtana viime viikolla raportoitiin 1 981 uutta tartuntaa.
Kahden viime viikon aikana on raportoitu yhteensä noin 26 168 koronatartuntaa, mikä on noin 8 834 tartuntaa enemmän kuin tätä edeltävien kahden viikon aikana.
Uusia koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia on varmistettu kolme.
Koronan ilmaantuvuus on vahvassa nousussa
Kahden viimeisen seurantaviikon aikana todettujen tapausten ilmaantuvuusluku on 472, kun edellisten kahden viikon seurantajaksolla se oli vielä 313.
Maan suurinta ilmaantuvuus on Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä (765), Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (699) ja Pirkanmaalla (541). Pienintä ilmaantuvuus on Pohjois-Karjalassa ja Ahvenanmaalla.
18 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä saanut kolmannen rokotteen
Koronarokotteen kolmannen annoksen on saanut Suomessa jo 888 000 ihmistä, kertoo THL. Kolmannen annoksen saaneiden osuus on hieman yli 18 prosenttia Suomen 12 vuotta täyttäneestä väestöstä.
Kaksi annosta koronarokotetta saaneita on puolestaan noin 4,09 miljoonaa. Kaksi rokotetta saaneiden osuus on 84 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä.
Yksi koronarokote on annettu noin 4,30 miljoonalle suomalaiselle. Heidän osuutensa 12 vuotta täyttäneistä on noin 88 prosenttia.
Päivystykset ruuhkautuneet Husin alueella - päivystykseen hakeudutaan pienistä oireista
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin alueella päivystykset ovat ruuhkautuneet viime päivinä ja odotusajat kasvaneet.
Helsingin yliopistollinen sairaala tiedotti torstaina, että päivystykseen tulee hakeutua vain kiireellistä hoitoa vaativissa tilanteissa, eikä koronavirustesti ole syy hakeutua päivystykseen.
Koronavirusnäytteenottoon pääsee vain ajanvarauksella eikä aikoja saa samalle päivälle.
– Päivystyksissä tämä näkyy siten, että hyvin lievillä oireilla hakeudutaan päivystykseen testausajatuksella. Tämä ruuhkauttaa päivystyksiä turhaan. Päivystyksissä arvioidaan aina potilaiden hoidon tarve ja heidät, joiden hoito ei edellytä päivystyksellistä hoitoa käännytetään saamaan hoitoa muualla, sanoo HUS Akuutin toimialajohtaja Maaret Castrén tiedotteessa.