Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Legendaarinen Broadway-musikaalisäveltäjä Stephen Sondheim on kuollut

Yhdysvaltalainen musikaalisäveltäjä Stephen Sondheim on kuollut 91 vuoden iässä, kertoo New York Times . Lehdelle asiasta kertoo Sondheimin asianajaja, jonka mukaan Sondheim kuoli yllättäen kotonaan kiitospäivää seuraavana päivänä.

Sondheimia pidetään yhdysvaltalaisen musiikkiteatterin mullistajana. Hän työskenteli musiikkiteatterin parissa aina 1950-luvulta asti, ja hänet tunnetaan useiden Broadway-klassikoiden säveltämisestä, sanoittamisesta ja käsikirjoittamisesta. Hänen kynästään syntyivät muun muassa vuoden 1957 musikaalin West Side Storyn sanoitukset sekä vuoden 1979 musikaalin Sweeney Toddin musiikki ja sanat.

Uransa aikana Sondheim voitti kahdeksan musiikkialan Grammy-palkintoa, kahdeksan teatterialan Tony-palkintoa sekä parhaan laulun Oscarin ja Pulitzer-palkinnon. Vuonna 2015 hänelle myönnettiin Yhdysvaltojen korkein siviileille myönnettävä kunniamerkki, presidentin vapaudenmitali. Mitalin myönsi silloinen presidentti Barack Obama.