Oululainen Valkee hakeutuu konkurssiin – tunnettiin korvavaloista

Valkee tuli tunnetuksi niin sanotuista korvavaloista, joiden tarkoitus oli helpottaa kaamosmasennusta. Yhtiö sai keksinnöstään Skepsis-yhdistyksen Huuhaa-palkinnon vuonna 2012. -KOIVISTO ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA

STT

Oululainen tuotekehitys, tutkimus- ja suunnittelupalveluyhtiö Valkee on hakeutumassa konkurssiin Oulun käräjäoikeudessa. Yhtiön mukaan syynä on ylivelkaantuminen.

Vuonna 2007 perustettu Valkee tuli tunnetuksi niin sanotuista korvavaloista, joiden tarkoitus oli helpottaa kaamosmasennusta. Yhtiö sai keksinnöstään Skepsis-yhdistyksen Huuhaa-palkinnon vuonna 2012.

Hakemuksen mukaan omaisuuden arvo on satatuhatta euroa ja velat lähes 1,5 miljoonaa euroa. Suurin velkoja on tuotekehityslainoja myöntänyt Business Finland yli 1,2 miljoonan euron osuudella.

Konkurssin hakeminen ei vielä merkitse konkurssia, sillä konkurssimenettely voi jostakin syystä keskeytyä. Konkurssi saattaa raueta esimerkiksi varojen puutteeseen.

________

Juttua korjattu klo 15.10: Yhtiön velat ovat lähes 1,5 miljoonaa euroa, ei lähes 1,1 miljoonaa.

Kommentoi

Mainos: Warkauden Lehti

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty