Miehen epäillään ampuneen poliiseja kohti Jämsässä viime yönä

Elina Korkee / STT

Miehen epäillään ampuneen kohti poliiseja Jämsän Eväjärvellä viime yönä. Myös poliisi käytti asetta, kertoo keskusrikospoliisi tiedotteessa.

Yöaikaan tapahtunutta ampumista seurasi pitkäaikainen piiritystilanne, jonka päätteeksi poliisi otti miehen kiinni aamupäivällä. Kotitalossaan piiritettynä ollut mies on sairaalahoidossa, kertoo tutkintaa johtava rikoskomisario Hans Fagerström KRP:stä. Talossa ei ollut Fagerströmin mukaan muita.

– Useita laukauksia on ammuttu, ja näyttää siltä, että epäilty on saanut osuman, kertoo Fagerström STT:lle. Kukaan paikalla olleista poliiseista ei hänen mukaansa loukkaantunut.

Se, miten ampumiseen ja piiritykseen päädyttiin, on Fagerströmin mukaan vielä jonkin verran epäselvää. Hänen mukaansa epäilty uhkaili poliiseja jo aiemmin.

Epäilty on Fagerströmin mukaan vanhempi mieshenkilö. Fagerström ei tutkinnan tässä vaiheessa kerro, millainen ampuma-ase miehellä oli. Hän ei tarkenna sitäkään, mihin epäilty sai poliisin luodista osuman.

Miestä epäillään poliiseihin kohdistuneista murhan yrityksistä. Poliisin aseenkäytöstä taas tehdään syyttäjän johdolla esiselvitys, jonka jälkeen syyttäjä arvioi, onko poliisin toiminnasta syytä aloittaa esitutkinta.

Kommentoi