Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Keski-Savo Kesälehti tästä.

Kaupan liitto ennakoi joulukaupan piristyvän viime vuodesta

Kaupan liitto ennakoi, että joulukauppa kasvaa tänä vuonna verrattuna viime vuoteen. Liiton mukaan koronarajoitusten purkamisen myötä liikkuminen kaupoissa on lisääntynyt, mikä vaikuttaa joulusesonkiin.

Joulukuu on ehdottomasti tärkein myyntikuukausi kaupalle. Joulukuussa myynti kasvaa vuoden kuukausikeskiarvoon verrattuna noin viidenneksen. Liiton mukaan tavarataloille ja monille erikoiskaupan aloille joulumyynnin onnistumisen merkitys on lähes kriittinen.

– Vähittäiskaupan joulukuun myynti on 2010-luvulla alkanut hieman tasaantua muille kuukausille. Black Friday -ilmiö on joillakin erikois- ja käyttötavarakaupan aloilla siirtänyt jonkin verran sesongin myyntiä marraskuulle, kertoo Kaupan liiton edunvalvontajohtaja Simo Hiilamo tiedotteessa.

Viime vuosina vähittäiskaupan joulukuun myynnin ero vuosikeskiarvoon on supistunut selvästi. Kun joulukuussa vuosina 2000─2010 ero oli 27 prosenttia, vuosina 2011─2019 se oli 22 prosenttia ja viime vuonna enää 19 prosenttia.

Kaupan liiton jäsenkyselyn mukaan 29 prosenttia kaupoista odottaa joulumyynnin kasvavan tänä vuonna viime vuoteen verrattuna ja 13 prosenttia ennakoi sen pienenevän.

Black Friday ja pienemmät sesongit hajauttavat kauppaa

Yli neljäsosa kaupoista ennakoi joulukaupan aikaistuvan muun muassa Black Fridayn yhteyteen. Varsinkin osa urheilu-, elektroniikka- ja muotikaupoista ennakoi joulusesongin aikaistuvan.

Näillä aloilla koetaan liiton mukaan myös jonkin verran tuotteiden saatavuusongelmia. Ongelmat eivät kuitenkaan ole yritysten toiminnan kannalta kriittisiä.

Black Friday on marraskuun lopun perjantaipäivä, jolloin kauppiaat houkuttelevat asiakkaita erikoistarjouksin. Hiilamon mukaan myös erilaiset muut kampanjat ja pienemmät sesongit hajauttavat kauppaa ympäri vuoden.

Viime vuoden joulukuussa koko vähittäiskaupan arvonlisäverollinen myynti oli noin viisi miljardia euroa, mikä on 1 110 euroa jokaista Suomessa asuvaa 15−85-vuotiasta kohti.