Espanjassa pelastustyöntekijät etsivät merellä kadonneita 12:ta ihmistä, joiden vene kaatui näiden yrittäessä ylittää merta Algeriasta Espanjaan. Kadonneita ryhdyttiin etsimään sen jälkeen, kun norjalainen purjevene oli poiminut merestä algerialaismiehen läheltä Espanjan lounaisrannikkoa.
Rannikkovartioston helikopteri löysi hieman myöhemmin toisen veden varassa olleen siirtolaisen. Kaksi pelastettua kertoivat lähteneensä matkaan 12 muun ihmisen kanssa Algeriasta viime viikolla. Veneen kerrotaan kaatuneen moottorin hajoamisen jälkeen varhain sunnuntaiaamuna.
Kyse on lyhyen ajan sisään toisesta siirtolaisten merionnettomuudesta Espanjassa. Torstaina uponneen aluksen jäljeltä on yhä kateissa 16 ihmistä ja yhdeksän tiedetään kuolleen.
Viikonloppu on ollut Espanjan vesillä vilkas. Sunnuntaina myös Espanjan Gran Canarian saarelle saapui 44 ihmistä veneessä, jossa oli yksi kuollut. Viikon vesillä olleen veneen uskotaan olleen lähtöisin Marokosta. Samana päivänä pelastettiin myös 230 ihmistä yli tusinasta aluksesta Baleaarien saarten läheltä.
Kuluvan vuoden aikana Espanjan saarille ja mantereelle on saapunut meren yli kaikkiaan 27 000 maahan pyrkinyttä siirtolaista. Määrä on kasvanut yli puolella vuoden takaisesta, kertoo Espanjan sisäministeri.
Meren ylittäminen Eurooppaan pyrkivien käyttämissä veneissä on hyvin vaarallista. Kuluvan vuoden aikana Espanjaan pyrkineistä on kuollut yli tuhat ihmistä.
Tunisiassa ainakin neljä on kuollut ja 19 ihmistä kadonnut
Merihätää on kärsitty myös Pohjois-Afrikan valtioiden aluevesien puolella Välimerellä. Ainakin neljä Tunisiasta Eurooppaan pyrkinyttä on kuollut ja 19 kadonnut veneen kaaduttua merellä, kertoo viranomaislähde uutistoimisto AFP:lle. Veneessä olleista seitsemän on saatu pelastettua.
Viranomaisten mukaan yhteensä 30 tunisialaista oli lähtenyt vesille pienessä veneessä maan itärannikolta. Veneen kerrotaan uponneen Tunisian Mahdian kuvernoraatin rannikolla, josta on matkaa Italian Lampedusan saarelle noin 140 kilometriä. Lampedusa on suosittu kohde Eurooppaan meriteitse pyrkiville.
Veneessä olleista yksi onnistui uimaan rantaan ja hälyttämään viranomaiset merihädästä. Neljä ihmistä on pidätetty epäiltynä merimatkan järjestelyihin osallistumisesta.
Myös Algerian puolustusministeriö kertoi sunnuntaina, että maan rannikkovartiosto oli löytänyt neljä kuollutta ruumista ja pelastanut 13 siirtolaista sen jälkeen, kun vene oli kaatunut sen vesillä.
Aiemmin viime viikon tiistaina YK:n mukaan 15 ihmistä kuoli kahden veneen kaaduttua Libyan rannikolla.