Kovat petossyytteet saanut Boeingin entinen testilentäjä sanoo joutuneensa syntipukiksi 737 Max -skandaalissa

Kovat petossyytteet saanut lentokonevalmistaja Boeingin entinen testilentäjä sanoo, ettei hänestä tulisi tehdä 737 Max -konetyypin tuhoisien lentoturmien syntipukkia. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Kovat petossyytteet saanut lentokonevalmistaja Boeingin entinen testilentäjä sanoo, ettei hänestä tulisi tehdä 737 Max -konetyypin tuhoisien lentoturmien syntipukkia.

Mies sai torstaina syytteet ilmailuviranomaisen harhaanjohtamisesta Boeingin pahamaineisen konetyypin sertifioinnin yhteydessä. 737 Max -koneet olivat vuosina 2018 ja 2019 lentoturmissa, joissa kuoli lähes 350 ihmistä.

Asianajajiensa julkaisemassa tiedotteessa 49-vuotias mies peräänkuuluttaa, että tragedian tiimoilta pitäisi etsiä totuutta syntipukin sijaan.

Tiedotteessa sanotaan myös, ettei lentäjä olisi valehdellut eikä aiheuttanut kyseistä tragediaa. Tiedotteen mukaan häntä ei tulisi täten myöskään asettaa syytteeseen.

Syytteistä päätti torstaina syyteharkintaa tekevä liittovaltion suuri valamiehistö Texasissa. Testipilotti sai kaikkiaan kuusi petoksiin liittyvää syytettä, ja häntä uhkaa jopa sadan vuoden vankeustuomio.

Oikeusministeriö kertoi torstaina syytteitä koskevassa tiedotteessaan testilentäjän antaneen ilmailuviranomaiselle väärää, epätarkkaa ja puutteellista tietoa lennonhallintajärjestelmään kuuluneesta osasta.

Mies kerskaili valehdelleensa viranomaisille

Tuomioistuimen asiakirjojen mukaan syytetty oli saanut vuonna 2016 tietoonsa, että koneiden MCAS-sakkauksenestojärjestelmään oli tehty merkittävä muutos. Boeingin ja Yhdysvaltain ilmailuviraston (FAA) yhteyshenkilönä toimineen miehen arvioidaan kuitenkin jättäneen tahallaan kertomatta asiasta FAA:lle.

Koska hän ei kertonut järjestelmään tehdystä muutoksesta FAA:lle, ei virasto myöskään viitannut järjestelmään omassa tärkeässä asiakirjassaan. Asiaa ei myöskään tuotu esille lentäjien kouluttamisen yhteydessä.

Tutkijoiden mukaan keskeinen syy 737 Max -koneiden putoamiseen oli juurikin MCAS-järjestelmän virheellinen toiminta.

Vuonna 2019 kerrotaan käyneen ilmi, että mies oli lähettänyt kollegalleen viestin, jossa hän kertoi koneen MCAS-järjestelmän vaikeuttavan lentämistä simulaattorissa. Lisäksi hänen sanotaan kerskailleen kollegalleen, että hän oli valehdellut ilmailuviranomaiselle.

Vuoden 2020 alussa julkaistujen asiakirjojen mukaan lentäjä olisi puolestaan kerskaillut voivansa huijata FAA-kontaktejaan saadakseen luvan MCAS-järjestelmälle.

Uhrien perheetkin näkevät lentäjän joutuneen syntipukiksi

Samaista testipilottia syytetään myös muun muassa konetyypin koneita ostaneita Boeingin asiakkaita vastaan juonimisesta, koska hänen katsotaan pimittäneen heiltä elintärkeää tietoa.

Boeing on aiemmin tunnustanut vastuunsa viranomaisten harhaanjohtamisessa ja sopinut maksavansa yli 2,5 miljardia dollaria oikeuskanteiden sovittelemiseksi.

Lisäksi yhtiö on myöntänyt kahden työntekijänsä johtaneen FAA:ta harhaan. Lisäksi Boeingin toimitusjohtaja David Calhoun myönsi, ettei Boeing ollut toiminut arvojensa ja odotustensa mukaisesti.

Lentoturmissa kuolleiden perheenjäsenet ovat vaatineet oikeusministeriötä laajentamaan tutkintaansa. Lentokonevalmistajan oikeuteen haastaneet läheiset näkevät niin ikään ex-testipilotin joutuneen syntipukiksi.

Ethiopian Airlinesin 737 Max -lentoturmassa vuonna 2019 kuolleen Samya Rose Stumon äiti Nadia Milleron painotti lentäjän lisäksi Boeingin olevan vastuussa kuolemista.

– Jokikinen perhe, joka menetti läheisensä Max-turmassa on samaa mieltä: Boeingin johtajien ja hallituksen pitää joutua vankilaan, Milleron sanoi.

Kommentoi