Ulkomaalainen saa työperusteisen oleskeluluvan selvästi nopeammin kuin viime vuonna, mutta hidasta se on edelleen

Työperusteisia oleskelulupia on useita erilaisia riippuen siitä, mitä työtä henkilö tekee Suomessa. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

STT

Ulkomaalainen on saanut työperusteisen oleskeluluvan Suomessa tänä vuonna selvästi nopeammin kuin viime vuonna. Muutoksesta kertoi Maahanmuuttovirasto (Migri).

Työperusteisia oleskelulupia on useita erilaisia riippuen siitä, mitä työtä henkilö tekee Suomessa. Eniten käsitellään työntekijän oleskelulupia, joita hakevat esimerkiksi kokit, siivoojat ja rakennusalan työntekijät.

Työntekijän oleskeluluvan käsittelyaika tammi-syyskuussa 2021 on ollut 77 päivää. Vuonna 2020 käsittelyajan keskiarvo oli 143 päivää.

Tavoite on, että työperusteisen oleskeluluvan saa vuonna 2023 yhdessä kuukaudessa. Migrin keskeisiä keinoja lupakäsittelyn vauhdittamiseen ovat automaation lisääminen, lupakäsittelyn toimintatapojen uudistus sekä asiakasneuvonnan kehittäminen.

– Haluamme tehostaa päätöksentekoa entisestään, joten kokeilemme hakemusten käsittelyssä uusia toimintatapoja. Automaatio tarvitsee toimiakseen oikeat tiedot, joten asiakkaan ja työnantajan toimittamilla tiedoilla, ja meidän asiakasohjeistuksellamme, on suuri merkitys, sanoo vastuualueen johtaja Anna Hyppönen Migristä tiedotteessa.

Käsittelijöinä Migri ja TE-toimisto

Erityisasiantuntijoiden oleskelulupien käsittely on sekin ollut tänä vuonna aiempaa nopeampaa. Tämä ryhmä saa oleskelulupapäätöksen keskimäärin 16 päivässä. Erityisasiantuntijoita ovat esimerkiksi IT-alan erityisosaajat ja korkeakoulututkinnon suorittaneet työntekijät, jotka tulevat Suomeen erityistä ammattitaitoa vaativaan tehtävään.

Startup-yrittäjien ensimmäisen oleskeluluvan käsittelyajan keskiarvo on tänä vuonna ollut puolestaan 24 päivää.

– Lähtökohta on, että Suomi tarvitsee tulevina vuosina työvoiman maahanmuuttoa. Meidän täytyy varmistaa, että muutto Suomeen on mahdollisimman vaivatonta, linjaa apulaispäällikkö Elina Immonen Migristä.

Työntekijän oleskeluluvan käsittelyssä on mukana Maahanmuuttoviraston lisäksi TE-toimisto.

Kommentoi

Mainos: Warkauden Lehti

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin