Euroopan komissio tutkii mahdollista sellukartellia. Komissio on ilmoittanut huolensa siitä, että sellumarkkinoilla toimivat yhtiöt ovat voineet rikkoa EU:n kilpailuoikeussääntöjä.
Suomessa tarkastuksissa ovat kertoneet olevansa mukana ainakin UPM , Stora Enso ja Metsä Fibre .
Komission tiedotteen mukaan tarkastuksen kohteena olevat sellumarkkinoilla toimivat yhtiöt ovat saattaneet rikkoa EU:n kilpailuoikeussääntöjä, jotka koskevat kartellien ja kilpailun rajoittamista koskevien käytäntöjen estämistä.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) avustaa komissiota tarkastuksissa. KKV:n tutkimuspäällikkö Juuli Broms kertoi STT:lle, että kielletystä kilpailijoiden välisestä yhteistyöstä kovin seuraamus on sakko.
– Se voi olla enimmillään 10 prosenttia kyseisen yrityksen maailmanlaajuisesta liikevaihdosta.
Bromsin mukaan kyse ei ole poikkeuksellisesta toimesta.
– Kaikki kilpailuviranomaiset tekevät useita tällaisia yllätystarkastuksia vuodessa. Kyseessä on normaali selvitystoimenpide.
Komissio: Kyse alustavista tutkimuksista
Komission mukaan yllätysvierailuja on tehty useisiin EU:n jäsenmaissa sijaitseviin puusellua tuottavien yhtiöiden toimitiloihin. Komissio ei yksilöinyt yhtiöitä, joiden toimitiloihin käyntejä on tehty.
Komission mukaan niissä on kyse vasta alustavista tutkimuksista.
– Se, että komissio on toteuttanut tällaisia tarkastuksia, ei tarkoita sitä, että kohteina olevat yhtiöt olisivat syyllistyneet kilpailuoikeussääntöjen vastaiseen toimintaan, komission tiedotteessa kerrottiin.
UPM:n mukaan sillä ei tässä vaiheessa ole tietoa tarkastuksen lopputuloksesta. Se sanoi tiedotteessa tukevansa komissiota tutkinnassa, eikä voi kommentoida käynnissä olevaa tutkintaa.
Myös Stora Enso ja Metsäliitto Osuuskunnan tytäryhtiö Metsä Fibre kertoivat tiistaina toimivansa täydessä yhteistyössä Euroopan komission viranomaisten kanssa.