Kaksi Kaskisten tasoristeysonnettomuudessa loukkaantunutta lasta ja bussin kuljettaja yhä sairaalassa

Kaskisten onnettomuudessa kaksi ihmistä sai vakavia vammoja ja kymmenen loukkaantui lievästi. MATS EKMAN / LEHTIKUVA

Ville Väänänen / STT

Kaksi Kaskisten tasoristeysonnettomuudessa eilen loukkaantunutta lasta on yhä sairaalahoidossa, kertoo onnettomuuden tutkinnanjohtaja John Forslund Pohjanmaan poliisista STT:lle. Myös linja-auton kuljettaja on sairaalassa.

Forslund kertoo, ettei linja-auton kuljettajaa ole vielä kuultu onnettomuudesta.

Onnettomuudessa ratatyökone törmäsi koululaisia kuljettaneeseen linja-autoon vartioimattomassa tasoristeyksessä tiistaiaamuna Kaskisten kaupungissa.

Poliisi tiedotti tiistaina, ettei onnettomuusbussi olisi pysähtynyt tasoristeyksen kohdalla olleen stop-merkin eteen.

– Epäilemme, ettei se ole pysähtynyt stop-merkin kohdalla, ja siksi epäilemme törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista, Forslund kertoo ja jatkaa:

– Silminnäkijöiden mukaan (linja-auto) ei ole pysähtynyt stop-merkin eteen ja sitten tietenkin olemme tehneet teknistä tutkintaa. Se viittaa siihen, ettei linja-auto ole pysähtynyt stop-merkin eteen.

Lain mukaan törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta voidaan tuomita vähintään 30 päiväsakkoa ja enintään kaksi vuotta vankeutta.

Linja-auton ja ratatyökoneen nopeus hiljainen törmäyshetkellä

Forslundin mukaan onnettomuudessa mukana olleen ratatyökoneen tarkasta nopeudesta ei ole tietoa. Tiistaina sen arvioitiin olleen 30, maksimissaan 50 kilometriä tunnissa.

– Se tiedetään, että ratatyökoneen nopeus on ollut aika hiljainen, mutta tarkkoja tietoja siitä ei ole.

Forslundin mukaan myös linja-auton nopeus oli törmäyshetkellä hiljainen. Hän arvioi, ettei linja-auton kuljettaja todennäköisesti havainnut ratatyökonetta.

– Tuskin hän olisi mennyt raiteille, jos olisi havainnut sen. Epäilemme, ettei kuljettaja ole havainnut sitä.

Onnettomuudessa loukkaantui kuljettajan lisäksi seitsemän kyydissä ollutta lasta. Lapset olivat matkalla Kristiinankaupunkiin yläkouluun ja lukioon.

Kommentoi