Tietovuotaja vaatii muutoksia Facebookin toimintaan

Facebook-yhtiön sisäisiä käytäntöjä vuotanut entinen työntekijä puhui tiistaina Yhdysvaltain senaatin valiokunnassa, joka käsittelee sosiaalisen median turvallisuutta. / AFP Getty Images / AFP / LEHTIKUVA

Anniina Korpela / STT

Facebook vahingoittaa lapsia ja nuoria, Facebook-tietovuotaja Frances Haugen kertoi Yhdysvaltain kongressille.

Facebook-yhtiön sisäisiä käytäntöjä vuotanut entinen työntekijä puhui tiistaina Yhdysvaltain senaatin valiokunnassa, joka käsittelee sosiaalisen median turvallisuutta. Haugen peräänkuulutti tarvetta muutoksiin sosiaalisen median jättiläisen toimintatavoissa.

– Facebook on jatkuvasti johtanut yleisöä harhaan lasten turvallisuutta koskevissa tutkimuksissaan, Haugen sanoi.

Haugen kertoi Facebookin olevan hyvin tietoinen alle 13-vuotiaista Instagramin ja Facebookin käyttäjistä ja yrityksen jopa tekevän käyttäjätutkimuksia alaikäisille käyttäjilleen.

Haugenin mukaan Facebook on päättänyt kasvaa keinolla millä hyvänsä. Juuri kukaan Facebookin ulkopuolella ei Haugenin mukaan tiedä, mitä yhtiön kulisseissa tapahtuu.

– Facebook tietää, että sen algoritmit voivat esimerkiksi johtaa lapsen anorektisiin sisältöihin, Haugen sanoi.

Haugen vertasi Facebookin lapsia vahingoittavia toimia tupakkayhtiöihin, jotka aikanaan piilottivat tupakan aiheuttamia vahinkoja.

Kommentoi