LM: Marin avoimena Saarikon ehdotukselle ansiotuloverotuksen kevennyksestä

Pääministeri Sanna Marin kertoo suhtautuvansa avoimesti valtiovarainministeri Annika Saarikon tekemään ehdotukseen ansiotuloverotuksen kevennyksestä. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

STT

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoo Lännen Medialle suhtautuvansa avoimesti valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) hiljattain tekemään ehdotukseen ansiotuloverotuksen kevennyksestä.

Saarikko väläytti ansiotuloverotuksen kevennystä Keskuskauppakamarin Suuressa veropäivässä syyskuun loppupuolella. Marin kertoo Lännen Medialle tienneensä Saarikon avauksesta etukäteen.

Marin sanoo odottavansa Saarikolta esitystä asiasta. Kevennykset ovat pääministerin mukaan mahdollisia, jos ne ovat suhdannepoliittisesti perusteltuja.

Marinin mukaan mahdolliset verokevennykset pitäisi kohdistaa pieni- ja keskituloisiin. Hän ei kuitenkaan määrittele tarkemmin mahdollisen kevennyksen yksityiskohtia.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson, tyrmäsi tuoreeltaan Twitterissä Saarikon ehdotuksen. Anderssonin mukaan hallituksessa ei ole asiasta yhteisymmärrystä.

Kommentoi