Rikosepäilyt poliisin voimankäytöstä Elokapinan viime syksyn mielenosoituksessa siirtyvät syyteharkintaan

Poliisi käytti kaasusumutetta Elokapinan mielenosoittajia vastaan Helsingin Kaisaniemessä viime vuoden lokakuussa. / Elokapina handout / Elokapina / LEHTIKUVA

Iiro-Matti Nieminen / STT

Rikosepäilyt poliisin voimankäytöstä ympäristöliike Elokapinan mielenosoituksessa viime syksynä siirtyvät syyteharkintaan, kertoo Syyttäjälaitos.

Poliisi käytti kaasusumutetta Elokapinan mielenosoittajia vastaan Helsingin Kaisaniemessä viime vuoden lokakuussa, kun mielenosoittajat eivät totelleet poliisin käskytystä siirtyä pois ajoradalta.

Esitutkinnassa kuutta poliisia kuultiin rikoksesta epäiltyinä. Heitä kaikkia epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta ja pahoinpitelystä.

Rikoksesta epäillyistä kolme on konkreettisen voimakeinon käyttäjiä. Muut kolme epäiltyä kuuluivat poliisin tilanneorganisaatioon, josta annettiin määräys voimakeinon käytöstä.

Poliisit ovat esitutkinnassa kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.

Esitutkinnassa kuultiin asianomistajina kaikkiaan 16:ta ihmistä, joita sumutettiin OC-sumutteella Elokapinan mielenosoituksen yhteydessä.

Esitutkinnan tutkinnanjohtajana toimi erikoissyyttäjä Heidi Savurinne. Syyteharkinnan tekee apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe.

Kommentoi

Mainos: Warkauden Lehti

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin