Pfizerin ja Biontechin koronarokote osoittautunut turvalliseksi 5–11-vuotiailla, valmistajat kertovat

Tähän mennessä koronavirusta vastaan on rokotettu Pfizerin ja Biontechin rokotteella ainoastaan yli 12-vuotiaita. -RIIKKA SEPPÄLÄ SILJA-RIIKKA SEPPÄLÄ / LEHTIKUVA

STT–AFP

Pfizerin ja Biontechin koronarokote on osoittautunut kliinisissä testeissä turvalliseksi 5–11-vuotiailla lapsilla, valmistajat kertovat. Yhtiöt ilmoittavat hakevansa rokotteelle viranomaisen hyväksyntää piakkoin niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin.

Valmistajien mukaan rokote muodosti lapsille vahvan suojan virusta vastaan. Pfizer-Biontechin rokotetta on määrä antaa alle 12-vuotiaille pienempinä määrinä kuin muulle väestölle.

Pfizerin ja Biontechin yhteislausumassa myös todetaan pienten lasten sietäneen hyvin rokotetta. Yleisimmät sivuvaikutukset olivat samankaltaisia kuin vanhemmilla rokotetuilla eli rokotuskohdan kipua ja turvotusta, päänsärkyä ja kuumetta.

Saadut tutkimustulokset ovat ensimmäisiä, joita alle 12-vuotiaiden testeistä on saatu. Myös Moderna testaa rokotteensa toimivuutta parhaillaan 6–11-vuotiailla.

Tähän mennessä länsimaissa laajalti käytössä olevilla rokotteilla on rokotettu yli 12-vuotiaita. Ainoastaan Israel on antanut erityisluvan rokottaa pienennetyllä Pfizerin rokoteannoksella tätä nuorempia, jos lapsi on vaarassa sairastua vakavasti tai kuolla.

Pfizer-Biontechin rokotteen tehoa testataan tällä hetkellä myös viisivuotiaita nuoremmilla. Käynnissä olevat testit ulottuvat aina kuusi kuukautta täyttäneisiin vauvoihin. Testeihin on osallistunut yli 4 500 lasta tai vauvaa Yhdysvalloissa, Suomessa, Puolassa ja Espanjassa.

Pfizerin ja Biontechin on määrä julkaista tuloksia nuorempien lasten testeistä vielä tämän vuoden puolella.

Kommentoi