Kauppakamarikysely: Työmatkailu autolla vähenemässä koronan seurauksena, uskovat yritykset

Kyselyyn vastanneista yrityksistä 71 prosenttia uskoi työhön liittyvän autoilun vähenevän joko merkittävästi tai jonkin verran. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

STT

Työmatka-autoilu vähenee merkittävästi koronapandemian seurauksena etätyön lisääntyessä, arvioivat yritykset kauppakamarien kyselyssä. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 71 prosenttia uskoi työhön liittyvän autoilun vähenevän joko merkittävästi tai jonkin verran. Työajon lisääntymiseen ei uskottu juuri ollenkaan.

– Työelämä on kokenut suuren muutoksen koronapandemian takia. Työmatka-autoilun väheneminen on asia, jota ei ole osattu vielä täysin ottaa huomioon, kun mietitään esimerkiksi päästövähennystavoitteita. Kyselymme tulos toivottavasti herättää päättäjiä, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi tiedotteessa.

Romakkaniemen mukaan kysely osoittaa, että tieliikenteen päästöt todennäköisesti vähenevät nopeammin kuin on osattu arvata. Työmatkailun muutoksilla ja liikenteen sähköistymisellä Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja perustelee sitä, ettei kansallista päästökauppajärjestelmää tarvita päällekkäin EU:n järjestelmän kanssa.

Kyselyyn vastanneista yrityksistä 76 uskoi etätyön lisääntyvän ja 71 prosenttia katsoi digitalisaation vauhdittuvan koronaviruksen jälkeisessä työelämässä.

84 prosenttia yrityksistä kertoi henkilöstömäärän joko kasvavan tai pysyvän ennallaan seuraavien kahden kuukauden aikana. Koronapandemian aiheuttamista laajoista irtisanomisista ja lomautuksista on kyselyn mukaan jo päästy yli.

14. syyskuuta tehtyyn kyselyyn vastasi noin 2 000 kauppakamarien jäsenyritystä. Yksinyrittäjiä vastaajista oli 6,5 prosenttia, eli suurin osa oli työnantajia.

Kommentoi