Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Keski-Savo Kesälehti tästä.

HBL: Pohjola-Nordenin ex-pääsihteeriä Oksasta kohtaan uusia epäilyjä – Juhana Vartiaisen mukaan hänen allekirjoituksensa väärennettiin

Kansalaisjärjestö Pohjola-Nordenin entistä pääsihteeriä Michael Oksasta kohtaan on tullut ilmi uusia epäilyjä, kertoo Hufvudstadsbladet (HBL) .

Pohjola-Nordenin hallituksen puheenjohtaja, Helsingin pormestari Juhana Vartiainen (kok.) sanoo HBL:lle, että hänen allekirjoituksensa on väärennetty Pohjola-Nordenin asiakirjoissa.

– Kun sain asiakirjan eteeni, tajusin heti, ettei se ollut minun allekirjoitukseni, Vartiainen sanoo.

Hän epäilee, että Oksanen on teettänyt leimasimen tai vastaavan väärennyksiä varten.

HBL:n mukaan muidenkin henkilöiden, muun muassa edesmenneen kansanedustajan Maarit Feldt-Rannan (sd.), allekirjoituksia epäillään väärennetyiksi.

Pöytäkirjan mukaan Feldt-Ranta olisi osallistunut Pohjola-Nordenin tukisäätiön vuosikokoukseen kesäkuussa 2019, vaikka tämä oli jäänyt sairauslomalle eduskunnasta jo saman vuoden tammikuussa. Feldt-Rannan läheiset kertovat HBL:lle, ettei tämä olisi pystynyt osallistumaan vuosikokoukseen. Feldt-Ranta kuoli marraskuussa 2019.

Epäilty kavallus satojatuhansia euroja

Aiemmin on kerrottu, että poliisi epäilee Oksasta törkeästä kavalluksesta ja luottamusaseman väärinkäytöstä. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2015–2021. Heinäkuussa Helsingin käräjäoikeus määräsi Oksaselta vakuustakavarikkoon enintään noin 396 000:ta euroa vastaavan määrän omaisuutta.

Pohjoismaista yhteistyötä edistävä Pohjola-Norden ja sen tukisäätiö epäilevät Oksasen kavaltaneen varoja hallitsemalleen pankkitilille, josta hän olisi siirtänyt ne edelleen omille tileilleen. Rahojen epäillään menneen muun muassa Oksasen kakkosasunnon vuokranmaksuun.

Oksasen epäillään myös ohjanneen Pohjola-Nordenille myönnettyjä muita avustuksia itselleen. Järjestön mukaan Oksasta epäillään yhteensä yli 300 000 euron kavalluksesta.

Lisäksi Oksanen oli Pohjola-Nordenin mukaan vastoin työsopimusta hankkinut itselleen autoedun ja maksattanut itselleen ylisuurta palkkaa.

Pohjola-Norden siirsi Oksasen syrjään pääsihteerin paikalta maaliskuussa ja kertoi teettävänsä riippumattoman erityistilintarkastuksen. Oksanen irtisanoutui tehtävästään toukokuussa.