Kulunut kesä oli kuumin vuoden 1937 jälkeen, elokuussa oli kuitenkin vain yksi hellepäivä – loppuviikosta puhaltava pohjoistuuli saa muuttolinnut liikkeelle

Tämän vuoden kesällä koko maan keskilämpötila oli 1900-luvulta alkavien tilastojen toiseksi lämpimin. Lämpimämpi kesä on ollut viimeksi vuonna 1937. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

Emmi Tilvis, Elias Peltonen / STT

Kesä-elokuun keskilämpötila oli Suomen keski- ja eteläosissa laajalti ennätyksellisen lämmin, kertoo Ilmatieteen laitos.

Esimerkiksi Helsingin Kaisaniemessä mitattiin kesäkuukausien keskilämpötilaksi 18,9 astetta, mikä on havaintoaseman vuonna 1844 alkaneen mittaushistorian korkein lukema.

Tämän vuoden kesäkuukausina koko maan keskilämpötila oli 1900-luvulta alkavien tilastojen toiseksi lämpimin. Lämpimämpi kesä on ollut viimeksi vuonna 1937.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan kesä-elokuun keskilämpötila vaihteli maan eteläosan reilusta 18 asteesta Pohjois-Lapin noin 13 asteeseen.

Kesäkuukausien korkein lämpötila mitattiin heinäkuun puolivälissä Heinolassa, jossa elohopea nousi näyttämään tasan 34 astetta. Kesän kylmin lämpötila, 3,6 astetta pakkasta, mitattiin elokuun lopulla Sallassa.

Hellepäiviä nähtiin koko kesän aikana yhteensä 50, kun pitkän ajan keskimääräinen hellepäivien määrä kesäkuukausina on 33.

Eniten hellepäiviä mitattiin Kouvolan Anjalassa, jossa koettiin myös kesä-heinäkuussa ennätyksellinen 31 päivän yhtäjaksoinen helleputki.

Koko kesän sademäärä oli tavanomainen tai hieman tavanomaista suurempi. Maasalamoita oli hieman enemmän kuin keskimäärin kesäkuukausina.

Elokuussa vain yksi hellepäivä, paikoin poikkeuksellisen paljon sadetta

Viileämmän elokuun keskilämpötila oli suuressa osassa maata lähellä pitkän aikavälin keskiarvoa. Suurimmat poikkeamat mitattiin maan eteläosissa, missä keskilämpötila jäi paikoin noin puoli astetta alle pitkän aikavälin keskiarvon.

Elokuun ainoa hellepäivä oli 13. päivä, jolloin korkeimmat lämpötilat – 25,7 astetta – mitattiin Kouvolassa ja Virolahdella. Viimeksi elokuun korkein lämpötila on ollut alempi vuonna 2000.

Pohjois-Pohjanmaalta Keski-Suomeen ja Pohjois-Savoon ulottuvalla alueella sademäärät olivat elokuussa paikoin poikkeuksellisen suuria. Harvinaisen sateinen elokuu oli yleisesti maan etelä- ja keskiosissa. Vain Lapin länsi- ja pohjoisosissa sademäärät olivat tavallista pienempiä.

Elokuun suurin sadekertymä mitattiin Nurmijärvellä, jossa vettä tippui taivaalta 189,8 millimetrin verran. Vuorokauden suurin sademäärä mitattiin elokuun alussa Kuhmossa, jossa sadetta tuli 71,4 millimetriä.

Maasalamoita mitattiin elokuussa noin 13 700 kappaletta, mikä on noin puolet elokuun keskimääräisestä salamamäärästä.

Syksyinen sää saapuu pohjoisesta ja saa linnut liikkeelle

Pohjoisesta saapuva ilmavirtaus tuo Suomeen syksyistä säätä, kertoo Ilmatieteen laitos. Päivystävän meteorologin Helena Laakson mukaan viileää ilmaa virtaa tänään koko maahan.

Loppuviikosta maan ylittää matalapaine, johon voi liittyä myrskypuuskia. Laakson mukaan matalapaine liikkuu perjantain aikana Suomen yli tuulineen ja sateineen.

Myös lintujen syysmuutto on jo vilkasta.

Ilmatieteen laitoksen tutkijan Jarmo Koistisen mukaan tällä hetkellä muuttavat pienet hyönteissyöjät, kuten Suomen runsain lintulaji pajulintu, kirjosieppo ja erilaisia kerttusia.

Sääolosuhteista tuulisuus ja sateisuus vaikuttavat suuresti lintujen muuttoon.

Jos on kova sade tai sumu tai vastatuuli, linnut eivät lähde liikkeelle.

– Myötätuuli on valtavan tärkeä linnuille, Koistinen sanoo.

Sen sijaan lämpötilalla ei ole juurikaan merkitystä. Linnut ovat valmistautuneet muuttoon tankkaamalla ja vaihtamalla sulat.

– Ne ovat valmiina lähtemään, kun niiden sisäinen kello sanoo, että nyt on hyvä muuttaa.

Pohjoistuulen myötä kaikki halukkaat linnut ja hyönteiset voivat lähteä

Lintujen lisäksi hyönteisiä on näkynyt sadetutkissa. Sateisen elokuun virvoittamat hyönteiset ovat liikkuneet isoina parvina kohti etelää. Liikkeellä on ollut esimerkiksi amiraaliperhosia.

Viime viikolla hyönteiset lähtivät liikkeelle massoittain, kun kolmen sateisen päivän jälkeen tuli aurinkoista.

– Pitää olla aurinkoista ja aika lämmintä, niin tulee nousevia virtauksia, jotka nostavat hyönteiset yhden tai kahden kilometrin korkeuteen.

Pohjoistuulta on luvattu moneksi päiväksi.

– Tämä on niin sanottua tyhjennyssäätä, eli kaikki jotka haluavat, voivat lähteä, Koistinen kuvailee.

Tänään tuulivaroitus on voimassa Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa. Perjantaina tuulivaroituksen ennustetaan olevan voimassa koko maassa.

Viikonloppuna pohjoisesta saapuu hallaa. Silloin päivälämpötilat jäävät etelässä kymmenen asteen tienoille ja pohjoisessa viiden ja kymmenen asteen välille.

Kommentoi

Mainos: Warkauden Lehti

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin