Nordea nostaa ennustettaan Suomen tämän vuoden talouskasvusta 3,5 prosenttiin, mutta arvioi nopeimman kasvun vaiheen olevan ohi. Kasvu hidastuu Nordean mukaan ensi vuonna kolmeen ja sitä seuraavana kahteen prosenttiin.
Edellisessä ennusteessaan tammikuulta Nordea odotti tälle vuodelle tasan kolmen prosentin kasvua.
Poikkeuksellisen nopea nousu syvästä suhdannekuopasta on johtanut tilanteeseen, jossa suurimpana kasvun esteenä eivät enää ole koronarajoitukset tai heikko kysyntä, vaan käytettävissä olevat resurssit. Työmarkkinoilla on siirrytty nopeasti joukkolomautuksista työvoimapulaan, ja pullonkauloja löytyy myös teollisuuden kapasiteetista.
– Talouskasvun haasteet ovat muuttuneet nopeasti. Nyt kapasiteetin puute ja ongelmat globaaleissa tuotantoketjuissa sekä työvoiman saatavuus estävät reagoinnin nopeasti kasvaneeseen kysyntään. Kasvun jatkuminen nopeana edellyttää, että näihin pullonkauloihin löytyy ratkaisuja, sanoo Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu tiedotteessa.
Työmarkkinoiden kehitys on avainasemassa tulevia inflaatio- ja korkonäkymiä ajatellen. Yhdysvalloissa palkat ovat lähteneet poikkeuksellisen vahvaan nousuun toipumisvaiheessa.
– Myös euroalueella odotamme mielenkiinnolla, kiihdyttävätkö nykyiset reippaat inflaatiolukemat ja ripeä toipuminen palkkakehitystä. Yhdysvaltain keskuspankki aloittaa irtautumisen erittäin keveästä rahapolitiikasta jo lähikuukausina ja se vaikuttaa tunnelmiin korkomarkkinoilla laajemminkin, Koivu analysoi.
Työvoimapulaan puututtava
Suomessa kesä sujui talouden toipumisen merkeissä. Koronasta kärsinyt hotelli- ja ravintola-ala elpyi kotimaanmatkailun vetämänä. Syksyn tullen toipuminen jatkuu, mutta hieman kesää hitaampana.
Työvoimapulaan pitäisi löytää pikaisesti ratkaisuja, Nordea suosittelee.
– Avoimia työpaikkoja on jo ennätyksellisen paljon, ja pula osaavasta työvoimasta rajoittaa yritysten kasvumahdollisuuksia. Samaan aikaan työttömänä tai lomautettuna on edelleen lähes 300 000 henkilöä. Kohtaanto-ongelman korjaamiseksi hallitukselta kaivataankin pikaisesti toimia, ekonomisti Juho Kostiainen suosittelee tiedotteessa.
Kostiaisen mukaan nyt tarvittaisiin toimia, joilla vauhditetaan työperäistä maahanmuuttoa, parannetaan aikuiskoulutuksen kohdentumista sekä tehdään sosiaaliturvasta entistä kannustavampaa.
Teollisuudessa kapasiteetin käyttöaste on noussut nopeasti korkealle tasolle ja kasvun jatkuminen vahvana vaatii investointeja tuotantokapasiteettiin. Nordean mukaan investointien ennustetaankin kääntyvän kasvuun. Erityisesti puhtaan energian tuottamiseen investoidaan nyt hyvää vauhtia.
Talouden palautuessa kohti normaalia tuotannon tasoa on julkisen talouden alijäämä jäämässä pysyväksi. Tätä taustaa vastaan elvyttävän talouden jatkamiselle ensi vuonna on vain vähän perusteita, varsinkin kun julkisia menoja kasvattavat enemmän pysyväisluonteiset kulutusmenot kuin investoinnit, Kostiainen varoitteli.