Yhdysvallat varautuu mahdollisiin uusiin iskuihin Kabulin lentokentällä – Pentagon tarkensi perjantaina räjähdyksiä olleen vain yksi

Äärijärjestö Isisin Afganistanin haara teki torstaina pommi-iskun Kabulin kentän läheisyydessä. Iskussa kuoli 13 Yhdysvaltain sotilasta ja ainakin 60 afganistanilaista. AFP / LEHTIKUVA

Hannu Aaltonen, Eeva Nikkilä-Kiipula / STT

Afganistanissa Kabulin lentokentälle tehdyn terrori-iskun uhrimäärä on noussut jo 85:een, kertovat viranomaislähteet. Uhrimäärä saattaa olla tätä korkeampi, sillä luvussa ovat mukana vain sairaaloihin tuodut uhrit.

Uhrien joukossa on runsaasti naisia ja lapsia.

Pentagon: Kabulissa vain yksi räjähdys lentokentän ulkopuolella

Kabulin lentokentän ulkopuolella vain yksi itsemurhapommittaja teki tuhoisan iskun torstaina, kertoi Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon tänään. Näin se korjasi aiempaa arviotaan kahdesta itsemurhapommittajasta ja kahdesta erillisestä räjähdyksestä.

Emme usko, että Baron-hotellin lähellä oli toinen räjähdys, sanoi kenraali Hank Taylor tiedotustilaisuudessa.

Taylorin mukaan hyökkäyksessä haavoittuneet amerikkalaissotilaat on tuotu Yhdysvaltain ilmatukikohtaan Saksassa ja siirretty sieltä sotilassairaalaan Landstuhlin kaupungissa. Hyökkäyksessä haavoittui 18 ja kuoli 13 amerikkalaissotilasta.

Äärijärjestö Isisin Afganistanin haara, josta käytetään myös nimitystä Isis-K, teki torstaina pommi-iskun Kabulin kentän läheisyydessä. Afganistanissa valtaan noussut Taleban-äärijärjestö kertoi menettäneensä liki 30 taistelijaa iskussa.

Iskun oli tarkoitus kohdistua Yhdysvaltoja avustaneihin

Isisin mukaan iskulla oli tarkoitus tappaa "tulkkeja ja muita Yhdysvaltain kätyreitä".

Britannia aikoo lopettaa evakuoinnit Afganistanista lähitunteina. Myös Espanja ilmoitti lopettavansa evakuoinnit tänään.

– Käsittelemme ne ihmiset, joita olemme tuoneet mukanamme: heitä on lentokentällä tuhatkunta. Jatkamme myös ihmisten etsimistä väkijoukosta niin hyvin kuin pystymme, mutta yleisesti ottaen prosessi loppuu lähitunteina, sanoi Britannian puolustusministeri Ben Wallace.

Elokuun puolivälin jälkeen Afganistanista on evakuoitu liki 14 000 Britannian kansalaista tai afganistanilaista.

– Surullinen totuus on silti se, että kaikki eivät tule pääsemään pois, Wallace jatkoi.

Wallacen mukaan terrori-isku ei kiihdyttänyt päätöstä evakuointien lopettamista.

– Oli selvää, että uhka tulee kasvamaan sitä mukaa kun evakuointien lopettaminen lähestyy, puolustusministeri jatkoi.

Yhdysvallat kertoi varautuvansa mahdollisiin uusiin hyökkäyksiin Kabulin lentokentällä. Kenraali Frank McKenzien mukaan uhkana ovat ainakin autopommi- ja raketti-iskut.

– Teemme kaikkemme ollaksemme valmiit, McKenzie sanoi BBC :n mukaan.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden vakuutti puheessaan, että Yhdysvallat jatkaa evakuointeja ja tulee kostamaan iskun.

– Terroristit eivät estä meitä. Emme lopeta tehtävää. Jatkamme evakuointeja, presidentti sanoi CNN :n mukaan.

Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan Afganistanista on saatu evakuoitua jo yli 100 000 ihmistä, mutta maassa on edelleen noin 1 500 Yhdysvaltain kansalaista. Briteillä oli evakuoimatta noin 400 ihmistä ja Saksalla parisataa. Ranska oli lopettamassa evakuointejaan torstaina, mutta heti ei ollut selvää, oliko se saanut kaikki evakuoitavansa maasta.

Suomi lopetti niin ikään evakuointinsa torstaina. Maasta saatiin pois noin 340 ihmistä, mutta joitain kymmeniä listalla olleita jäi edelleen maahan. Heitä pyritään auttamaan kansainvälisten tahojen välityksellä.

Paha, mutta ei välttämättä pysyvä isku Bidenille

Lentokenttäiskussa kuoli päivän aikana enemmän yhdysvaltalaissotilaita kuin Afganistanissa yhtenäkään päivänä vuosikymmeneen. Elokuussa 2011 äärijärjestö Taleban ampui alas Yhdysvaltain asevoimien helikopterin Vardakin maakunnassa lähes sadan kilometrin päässä Kabulista. Tuolloin 30 asevoimiin kuuluvaa kuoli iskussa.

Isku on myös toistaiseksi vakavin ulkopoliittinen koetinkivi Bidenin ulkopolitiikalle. Republikaanit eivät ole odotetusti säästäneet kritiikkiään demokraattipresidentille.

– Joe Bidenin kädet ovat veressä. Tämä on kammottava epäonnistuminen kansalliselle turvallisuudelle ja inhimillinen katastrofi. Se on täysin Joe Bidenin heikon ja epäpätevän johtajuuden syytä. Hän ei sovi asevoimiemme ylipäälliköksi, tykitti edustajainhuoneen jäsen Elise Stefanik.

Republikaanisenaattori Marsha Blackburnin mukaan Bidenin tulisi erota, minkä jälkeen hänet olisi pantava virkasyytteeseen.

Politiikan tutkijoiden mukaan Biden ei kuitenkaan välttämättä ole kärsinyt pysyvää vahinkoa.

– Tärkein poliittinen kysymys, sen jälkeen kun vetäytyminen on saatu loppuun, on se, pitääkö valtaosa kansasta hyvänä asiana sitä, että emme enää ole maassa. Jos näin on, tämä asia todennäköisesti painuu unholaan, pohti Marquetten yliopiston tutkija Charles Franklin.

YK:n turvallisuusneuvosto haluaa Kabulin pommi-iskujen takana olevat tuomiolle

Kansainvälisen yhteisön on tuotava oikeuden eteen Kabulin lentokentän pommi-iskujen takana olleet tahot, vaatii YK:n turvallisuusneuvosto lausunnossaan.

Neuvoston jäsenmaat korostavat tarvetta pidättää tuomittavien terroritekojen tekijät, organisoijat, rahoittajat ja sponsorit sekä tuoda nämä oikeuden eteen.

Lisäksi kehotettiin kaikkia valtioita kansainvälisen oikeuden ja asiaankuuluvien YK:n turvallisuusneuvoston päätösten mukaisesti toimimaan yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien viranomaisten kanssa.

YK varautuu jopa puoleen miljoonaan afganistanilaiseen pakolaiseen

YK ilmoittaa varautuvansa siihen, että vuoden loppuun mennessä entisten lisäksi jopa puoli miljoonaa afgaanipakolaista saattaa jättää kotimaansa. Vielä Afganistanin rajoilla ei ole ollut ihmismassoja, mutta YK on laatimassa suunnitelmia sen varalta, että tilanne mahdollisesti muuttuu Afganistanin kriisin vaikeutuessa.

Humanitaarinen hätätila on parhaillaan Afganistanin sisällä, sanoi YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n apulaiskomissaari Kelly Clements.

Hän painotti erityisesti tuen lisäämistä Afganistanin naapurimaille, joissa jo tänä päivänä on yli 2,2 miljoona afgaanipakolaista. Näihin maihin saattaa tulla piankin lisää pakolaisia, Kelly lisäsi.

Lähteenä myös uutistoimisto AFP

Kommentoi

Mainos: Warkauden Lehti

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin