Syyttäjä: New Yorkin kuvernööri Andrew Cuomo on häirinnyt seksuaalisesti useita naisia – Cuomo kiistää väitteet

New Yorkin osavaltion demokraattikuvernööri Andrew Cuomo on häirinnyt useita naisia seksuaalisesti, kertoo New Yorkin osavaltion yleinen syyttäjä Letitia James. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

New Yorkin osavaltion demokraattikuvernööri Andrew Cuomo on häirinnyt useita naisia seksuaalisesti ja rikkonut samalla liittovaltion lakia, kertoo New Yorkin osavaltion yleinen syyttäjä Letitia James.

James julkaisi tänään Cuomon häirintäsyytöksiä koskeneen tutkinnan tuloksia. Hänen mukaansa Cuomo on kosketellut lukuisia naisia häiritsevästi ja lisäksi lausunut seksuaalisesti vihjailevia kommentteja, jotka ovat luoneet naisille epämiellyttävän työympäristön, jota kuvataan jopa myrkylliseksi. Häirintä on kohdistunut New Yorkin osavaltion nykyisiin ja entisiin työntekijöihin. Ainakin kahdeksan naista on kertonut julkisuudessa häirinnässä, ja tiistaina julkaistussa tutkimusmateriaalissa häirinnästä tai epäsopivasta käytöksestä kertoo 11 naista.

Esimerkiksi yhden naisen mukaan Cuomo olisi työntänyt käden hänen paitansa alle viime vuonna.

Tutkinnan mukaan Cuomo ja hänen tiiminsä olisivat myös pyrkineet vastatoimilla estämään yhtä entisistä työntekijöistä kertomasta häirinnästä.

Cuomo itse kiisti tiistaina koskeneensa ketään epäsopivalla tavalla. Sen sijaan hän sanoi, että hänellä on ollut "elämänmittainen tapa suudella ja kosketella ihmisiä lämmön ja ystävyyden osoituksina".

– Yritän helpottaa ihmisten oloa. Yritän saada heidät hymyilemään. Yritän saada heihin yhteyden ja osoittaa heille arvostusta ja ystävällisyyttä, hän sanoi.

Cuomo vetosi myös siihen, että eri sukupolvilla on mahdollisesti asiasta erilaisia näkemyksiä.

– En ole arvostanut näitä näkökantoja täysin, ja olen oppinut siitä, hän sanoo.

Cuomo kieltäytynyt eroamasta, vaikka myös puoluetoverit painostaneet siihen

Cuomo, 63, on ollut kuvernöörinä New Yorkissa jo kymmenen vuoden ajan. Hänen kautensa on määrä tulla päätökseen ensi vuonna.

Vaikutusvaltaiset demokraatit ovat vaatineet Cuomon väistyvän kuvernöörin paikalta sen jälkeen, kun häirintäsyytökset tulivat aiemmin julkisuuteen. Myös Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on todennut, että Cuomon on erottava, mikäli syytökset osoittautuvat todeksi.

Kommentoi

Mainos: Warkauden Lehti

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin