Marokon merivoimat pelastaneet lähes 400 siirtolaista Välimereltä

STT–AFP

Marokon merivoimat ovat tämän viikon aikana pelastaneet Välimereltä 368 Espanjaan pyrkinyttä siirtolaista. Pelastettujen joukossa oli kolme lasta, kertoo Marokon valtiollinen uutistoimisto MAP.

Lähinnä Saharan eteläpuolisesta Afrikasta kotoisin olevat ihmiset pelastettiin, kun heidän veneensä olivat joutuneet vaikeuksiin. Osa ihmisistä oli liikkeellä kumiveneillä ja kajakeilla.

Marokon merivoimat kertoivat myös edellisellä viikolla pelastaneensa meriltä yli 300 siirtolaista. Siirtolaiset pyrkivät sekä Välimeren yli Espanjaan että Atlantin valtamerellä Espanjalle kuuluville Kanariansaarille.

Tämän vuoden aikana yhteensä yli 2 000 siirtolaista on kuollut merimatkalla pyrkiessään Espanjaan. Luku on puolen vuoden ajalta lähes sama, kuin mitä se oli koko vuonna 2020, kertoi siirtolaisjärjestö aiemmin tässä kuussa.

Espanjan sisäministeriön mukaan tammikuun alun ja kesäkuun lopun välillä yhteensä runsaat 12 600 siirtolaista saapui maahan meriteitse. Luku on lähes kaksinkertaisten koko viime vuoteen verrattuna.

Kommentoi