Ruotsin hallitus: Myös 18–20-vuotiaille voitava tuomita elinkautinen

STT

Ruotsin hallitus haluaa poistaa vakavaan rikokseen syyllistyneiltä 18–20-vuotiailta rangaistuksen lievennyksen. Käytännössä muutos merkitsisi sitä, että myös 18–20-vuotias olisi mahdollista tuomita elinkautiseen vankeuteen.

Rangaistuksen lievennys poistettaisiin rikoksista, joista tuomitaan vähintään yhden vuoden vankeusrangaistus. Ehdotus koskee esimerkiksi murhia, tappoja, ryöstöjä, pahoinpitelyitä, raiskauksia ja törkeitä aserikoksia.

Ruotsin oikeusministeri Morgan Johansson (s.) perusteli muutosehdotusta pyrkimyksellä keskittyä järjestelmällisesti rikollisten ja rikollisen elämäntavan omaavien rikoksiin.

Oppositiopuolue maltillinen kokoomus arvioi tuoreeltaan, että muutos jäisi vain puolittaiseksi ratkaisuksi.

Poliittinen paine nuorten rangaistuksien tiukentamiseksi on ollut Ruotsissa voimakas muun muassa jengiampumisten vuoksi.

Kommentoi

Mainos: Warkauden Lehti

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin