Kaksi ihmistä on kuollut ja yksi loukkaantunut nokkakolarissa Nurmijärvellä

Kai Jääskeläinen / STT

Kaksi ihmistä kuoli ja yksi loukkaantui vakavasti kahden auton nokkakolarissa torstai-iltana Hämeentiellä Nukarissa Nurmijärvellä, kertoi pelastuslaitos.

Pelastuslaitoksen mukaan ajoneuvot olivat kulkeutuneet ulos tieltä kolarin seurauksena.

Itä-Uudenmaan poliisi tviittasi hieman ennen yhdeksää illalla, että poliisi ohjaa liikennettä onnettomuuspaikalla ja liikenteen arvellaan olevan poikki useita tunteja. Tieliikennekeskus kertoi puolestaan, että tapahtumapaikalla on käytössä kiertotie Vanhan Hämeentien kautta.

Pelastuslaitos kertoi iltayhdeksän aikaan, että tutkintalautakunta oli matkalla onnettomuuspaikalle.

Kommentoi