Haitin presidentin salamurhaan osallistui poliisin mukaan ainakin 28 ihmistä, kahdeksan epäiltyä on yhä karkuteillä

Haitissa poliisi on ottanut kiinni useita ihmisiä, joiden uskotaan liittyvän varhain keskiviikkona surmatun presidentti Jovenel Moisen salamurhaan. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Haitin presidentin Jovenel Moisen salamurhaan osallistui 28 ihmistä, kertoo Karibialla sijaitsevan maan poliisi. Surmaan kytkeytyneistä kaksi on Haitin poliisin mukaan yhdysvaltalaisia ja loput kolumbialaisia.

Poliisi kertoo ottaneensa kiinni kaikkiaan 15 kolumbialaista sekä kaksi yhdysvaltalaista, joilla on haitilaiset sukujuuret. Lisäksi poliisipäällikkö Leon Charles kertoo kolmen kolumbialaisen saaneen surmansa ja kahdeksan olevan vielä karkuteillä.

Keskiviikkona poliisi kertoi neljän epäillyn saaneen surmansa, ja esimerkiksi yhdysvaltalainen NBC News kertoi yhteensä seitsemän kuolleen. YK:n Haitin-lähettiläs Helen La Lime kertoi niin ikään aiemmin, että poliisi olisi tappanut neljä presidentin asunnolle hyökännyttä.

Poliisipäällikkö Charles ei kuitenkaan uutistoimisto AFP:n mukaan kertonut, mistä eriävät tiedot kuolleista johtuvat.

Poliisi toi paikallista aikaa torstaina osan epäillyistä median edustajien eteen. Samalla medialle esiteltiin myös poliisin takavarikoimia kolumbialaisia passeja sekä aseita.

Poliisin mukaan surmaajien käyttämät aseet ja materiaalit ovat poliisin hallussa. Viranomaiset eivät ole kertoneet mitään epäiltyjen mahdollisista motiiveista.

Yhdysvaltain ulkoministeriö kertoi aiemmin, ettei pysty vahvistamaan viranomaisten ottaneen kiinni Yhdysvaltain kansalaisia.

Kolumbian puolustusministerin Diego Molanon mukaan ainakin kuusi Moisen kotiin iskeneistä näyttäisi olevan entisiä kolumbialaissotilaita. Molano kertoo määränneensä asevoimat ja poliisin auttamaan tutkinnassa.

Poliisioperaatio Taiwanin suurlähetystöllä

Taiwanin mukaan paikallinen poliisi otti 11 Moisen salamurhasta epäiltyä kiinni Haitin pääkaupungissa Port-au-Princessä sijaitsevan Taiwanin suurlähetystön alueelta.

Taiwanin ulkoministeriön edustajan Joanne Oun mukaan aseistetut epäillyt olivat murtautuneet edustuston pihamaalle poliisia pakoon pyrkiessään. Hän kertoi uutistoimisto AFP:lle, että asian huomasi suurlähetystön turvahenkilöstö, joka ilmoitti asiasta edustuston muulle henkilökunnalle ja Haitin poliisille.

Ou kertoi suurlähetystön antaneen poliisin tehdä etsintöjä edustuston tiluksilla torstaina, kun haitilaisviranomaiset olivat pyytäneet siihen lupaa.

AFP:n mukaan Taiwanin suurlähetystö oli julkaissut asiasta tiedotteen verkkosivullaan, jossa kiinni otettuja kuvailtiin palkkasotureiksi ja Moisen salamurhaa julmaksi ja raakalaismaiseksi. Edustuston alueella tehdyn kiinniottoprosessin kerrottiin puolestaan sujuneen kitkattomasti.

Haiti on AFP:n mukaan yksi harvoista valtioista, joilla on diplomaattisuhteet Taiwanin kanssa. Taiwanin on tunnustanut diplomaattisesti vain toistakymmentä maata. Kiina pitää Taiwania kapinallisena maakuntanaan, joka on erottamaton osa emämaata.

Taiwanin suurlähetystö sijaitsee lähellä Moisen asuntoa, jossa hänet kerrotaan surmatun.

Henkivartijoiden toiminta syyniin

Moise oli kuollessaan 53-vuotias. Hän toimi Haitin presidenttinä vuodesta 2017. Moisen presidenttikauteen liittyi kiistaa muun muassa siitä, milloin hänen kautensa päättyy. Moisen vastustajat pitivät hänen mandaattiaan laittomana.

– Jovenel Moise ei ollut kauhean suosittu, mutta hän oli presidentti. Häntä ei voi tappaa kuin hän olisi vain tavallinen kansalainen, 55-vuotias Paul-etunimellä esittäytynyt mies kertoi.

28-vuotias Julia puolestaan sanoi suhtautuvansa varauksella poliisin väitteisiin, että ulkomaiset palkkasoturit olisivat olleet surman takana.

– Missä olivat hyvin varustautuneet poliisit, jotka vartioivat presidenttiä päivin ja öin? Miksi he eivät reagoineet, hän tiedusteli.

Syyttäjillä on ollut mielensä päällä samoja kysymyksiä, ja poliisin onkin määrä kuulustella lähipäivinä Moisen turvallisuudesta surmayönä vastuussa olleita agentteja.

– Olen antanut (poliisille) valtuudet haastatella presidentti Jovenel Moisea lähellä olleita turvallisuusagentteja, sanoi syyttäjänviraston johtaja Bed-Ford Claude päivä veriteon jälkeen.

– Jos olit vastuussa presidentin turvallisuudesta, missä olit? Mitä teit estääksesi presidentin kokeman kohtalon, Claude kysyi.

Poliisi vannoo surmaajien jahdin jatkuvan

Moise surmattiin kotonaan paikallista aikaa keskiviikkona alkuyöstä. Hyökkääjät olivat virkaa tekevän pääministerin Claude Josephin mukaan "ulkomaalaisia, jotka puhuivat englantia ja espanjaa".

Moisen vaimo haavoittui hyökkäyksessä, mutta hänen tilansa on vakaa. Häntä hoidettiin alkujaan paikallisessa sairaalassa, mutta hänet on sittemmin evakuoitu ambulanssilennolla Yhdysvaltoihin Miamissa sijaitsevaan sairaalaan.

Poliisipäällikkö Leon Charles vannoi oletettujen salamurhaajien jahdin jatkuvan.

– Tehostamme tutkintaamme ja etsintätekniikoitamme saadaksemme kiinni loput kahdeksan palkkasoturia, hän sanoi.

Yhdysvaltain ulkoministeriön edustajan Ned Pricen mukaan Haiti on pyytänyt Yhdysvalloilta apua salamurhan tutkinnassa.

– Olemme tietoisia Haitin kansallisen poliisin tutkinta-apupyynnöstä, ja Yhdysvallat vastaa pyyntöön, Price kertoi toimittajille.

Salamurha ajoi Haitin syvemmälle kaaokseen

Haitiin on julistettu kahden viikon suruaika presidentin kuoleman takia.

Ilmapiiri Port-au-Princen kaduilla on ollut surman jäljiltä jännittynyt. Kaupat, pankit ja huoltoasemat ovat olleet suljettuina. Maan pääasiallinen lentokenttä on ollut suljettu, kuten on myös maaraja, jonka Haiti jakaa Dominikaanisen tasavallan kanssa.

Presidentin salamurha on suistanut köyhän ja väkivaltaisuuksista kärsivän Haitin yhä syvempään kaaokseen. Maalla ei ole tällä hetkellä presidenttiä tai toimivaa parlamenttia.

Virkaa tekevä pääministeri Joseph on julistanut maan "sotatilaan" ja sanonut ottaneensa vastuun maassa. Joseph on ollut pääministerinä vasta kolmen kuukauden ajan, ja hänen oli ollut määrä jättää pikapuoliin tehtävänsä. Moise oli nimittänyt hänelle seuraajan maanantaina.

Josephin seuraajan Ariel Henryn mielestä Joseph ei ole enää maan pääministeri.

– Onko maalla useita pääministereitä, Henry tiedusteli.

Kommentoi