Tutkijat pitävät Islannissa järjestettyä laajaa kokeilua lyhennetystä työviikosta valtavana menestyksenä.
Yhteensä 2 500 työntekijää, eli yli prosentti Islannin työssä käyvästä väestöstä osallistui vuosina 2015–2019 kahteen kokeiluun, joissa vähennettiin työaikaa. Reykjavikin kaupungin ja Islannin hallituksen järjestämissä kokeiluissa monen työaika väheni 40 tunnista 35–36 tuntiin, mutta palkkaa ei laskettu.
Tuoreen tutkimusanalyysin mukaan työntekijöiden hyvinvointi parani kokeilun myötä dramaattisesti sekä koetun stressin ja loppuunpalamisten että terveyden suhteen. Osallistujat kokivat myös työn ja muun elämän tasapainon parantuneen.
Suurimmassa osassa kokeiluun kuuluneista työpaikoista työn tuottavuus ja palvelutarjonta pysyivät tutkimusanalyysin mukaan samana tai paranivat.
Kokeilun menestyksen siivittämänä 86 prosenttia Islannin työvoimasta tekee kokeilun jälkeen vähemmän työtunteja tai on saamassa oikeuden siihen, raportissa kerrotaan.
Kokeilu ei tutkimuksen mukaan vaikuttanut Reykjavikin kaupungin tai Islannin valtion tuloihin.
Kokeilun tuloksia ovat analysoineet brittiläinen ajatushautomo Autonomy ja islantilainen demokratiaan ja vakauteen keskittyvä tutkimusorganisaatio Alda.
Tuloksista ovat uutisoineet muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC ja yhdysvaltalainen talouslehti Forbes .