Suomessa on todettu 222 uutta koronatartuntaa, testien määrä on ollut laskussa kesäkuun alusta lähtien

Kaikkiaan koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa lähes 96 000. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

STT

Suomessa on raportoitu 222 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 1 614 tartuntaa, mikä on 390 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Tällöin tartuntoja todettiin 1 224 kappaletta.

Kaikkiaan koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa lähes 96 000.

Ulkomailla saatujen tartuntojen osuus kaikista uusista tartunnoista on kasvanut. Viime viikolla puolet tartunnoista oli peräisin ulkomailta, kun sitä edellisellä viikolla ulkomailta saatujen tartuntojen osuus oli 33 prosenttia.

Juhannusviikolla testeissä käytiin selvästi vähemmän

Koronavirustestien määrä on ollut laskussa kesäkuun alusta lähtien. Viime viikolla eli juhannusviikolla tehtiin noin 68 000 testiä, mikä on noin 24 000 testiä vähemmän kuin tätä edeltävällä viikolla.

STM:n ja THL:n mukaan koronatapausten osuus testatuista näytteistä on selvästi kasvanut. Viime viikolla positiivisten näytteiden osuus kaikista näytteistä oli 1,4 prosenttia.

Sairaalahoidon tarve on STM:n ja THL:n mukaan vuoksi toistaiseksi ennallaan. Koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi Suomessa oli eilen sairaalahoidossa 38 ihmistä, joista seitsemän teho-osastolla.

Kommentoi

Mainos: Warkauden Lehti

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin