S-ryhmä ostaa LähiTapiola-ryhmän pois S-Pankista

SOK ja S-ryhmän alueosuuskaupat kertovat ostavansa LähiTapiola-ryhmän osuuden S-Pankista. Irene Stachon / LEHTIKUVA

STT

SOK ja S-ryhmän alueosuuskaupat kertovat ostavansa LähiTapiola -ryhmän osuuden S-Pankista . Samassa yhteydessä työeläkevakuutusyhtiö Elo myy osakkeensa S-ryhmälle. Yhtiöt omistavat nykyisin neljänneksen S-Pankista.

S-Pankki ja LähiTapiola järjestelevät myös uudelleen yhteistyötään rahastoissa. Osapuolet ovat päättäneet, että kauppahintaa ei julkisteta.

– S-Pankista on kasvanut täyden palvelun pankki ja sillä on keskeinen rooli S-ryhmän strategiassa. Jatkossa pystymme työskentelemään entistä tiiviimmin yhdessä ja kehittämään yhä parempia palveluita asiakasomistajille, sanoo S-Pankin hallituksen puheenjohtaja Jari Annala tiedotteessa.

Yrityskauppa sekä rahastoyhteistyöhön suunnitellut muutokset vaativat vielä toteutuakseen viranomaisten hyväksynnän.

Kommentoi