Uutissuomalainen: Suomalaisten kesälomabudjetti tämän kesän ajalle on aiempaa pienempi

Suomalaisten lomabudjetti tänä kesänä on aiempaa pienempi. Kuva Linnanmäen huvipuistosta Helsingistä. Mikko Stig / LEHTIKUVA

STT

Suomalaisten lomabudjetti tänä kesänä on aiempaa pienempi, kertoo Uutissuomalainen. Tieto perustuu Nordean kyselytutkimukseen, jonka Uutissuomalainen on saanut ennakkoon.

Kyselyn mukaan suomalaisten kesälomabudjetin keskiarvo on tänä vuonna hieman yli tuhat euroa. Kesän 2019 vastaava keskiarvo oli vajaa 1 200 euroa. Viime kesänä kyselyä ei tehty.

Suomalaisilla on keskimäärin yhtä paljon rahaa käytettävissä kesälomaan kuin kaksi vuotta sitten, mutta 42 prosenttia vastaajista aikoo kuluttaa vähemmän rahaa kuin tavallisesti.

Vastaajista kaksi kolmannesta aikoo matkailla kotimaassa. Ulkomaille tähtää vain noin viisi prosenttia. Seitsemän prosenttia vastaajista kertoo matkustavansa sekä kotimaassa että ulkomailla.

Suomessa lomamatkustus kohdistuu voimakkaimmin Etelä-, Itä- ja Pohjois-Suomeen.

Kyselyyn vastasi 1 036 iältään 18–79-vuotiasta suomalaista.

Kommentoi

Mainos: Warkauden Lehti

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin