Takavuosina Suomessa keskusteltiin joskus kiihkeästikin, mitä pitäisi ajatella jatkosodasta. Oliko Suomi ajopuu, koskivene, kävikö se erillissotaa, oltiinko natsi-Saksan liittolaisia vai aseveljiä.
Lukion historian oppimateriaaleissa Suomi ei ajaudu jatkosotaan tahdottomana ajopuuna, vaan niissä kerrotaan Suomen aktiivisesta roolista Saksan ja Neuvostoliiton välissä. Tämä heijastuu vaikkapa Otavan Forum 3 -oppimateriaalin otsikosta "Suomi tekee valintansa".
Sanoma Pron Areena 3:ssa on otsikko "Jatkosotaan saksalaisten tuella", kun taas Editan Opus 3:ssa otsikko kuuluu "Suomi kääntyy kohti Saksaa".
– Vuonna 1940 Saksa oli kuitenkin ainoa oljenkorsi, joka oli jäljellä. Saksan miehitettyä Tanskan ja Norjan Suomi oli käytännössä totalitarististen valtioiden saartama. (Opus 3).
Oppimateriaaleissa kerrotaan Saksan tiedustelleen Suomen halukkuudesta liittyä operaatio Barbarossaan eli hyökkäykseen Neuvostoliittoa vastaan. Hitlerhän oli antanut joulukuussa 1940 käskyn alkaa valmistella hyökkäystä Neuvostoliittoon.
– Upseerien salaiset neuvottelut jatkuivat koko kevään (1941) ajan. Viimeistään toukokuussa suomalaiset tiesivät hyökkäyksen mahdollisuudesta, kun saksalaiset selittivät sen päälinjoja suomalaisille upseereille. (Forum 3).
– Joulukuussa 1940 Saksa tiedusteli luottamuksellisesti Suomelta, olisiko sillä kiinnostusta liittyä operaatio Barbarossaan eli hyökkäykseen Neuvostoliittoa vastaan. (Areena 3).
Opus 3:ssa kerrotaan Saksan alkaneen vuonna 1940 osoittaa kiinnostusta Suomeen:
– Se suostui myymään Suomelle aseita, aloitti sotilaallisesti valmistelevat neuvottelut suomalaisen sotilasjohdon kanssa ja antoi suomalaisten ymmärtää, että "Führerin sateenvarjo" oli nyt Suomen yllä.
– Viimeistään toukokuussa 1941 Saksan sotilasjohto esitteli lopulliset hyökkäyssuunnitelmansa suomalaiselle sotilasvaltuuskunnalle. (Opus 3).
"Suomi ei halunnut näyttää hyökkääjältä"
Opus 3 kertoo, että Suomen ulkopoliittinen asema oli keväällä 1941 vahvempi kuin vuonna 1940. Muodollista poliittista sopimusta Suomen ja Saksan välillä ei ollut tehty, mutta Suomen ulko- ja sotilaspoliittinen johto oli ratkaisunsa tehnyt: Suomi turvautui Saksaan ja liittyisi mukaan, mikäli Saksan ja Neuvostoliiton välille puhkeaisi sota.
Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941 Hitler sanoi radiopuheessaan Suomen taistelevan Saksan rinnalla. Ilmoitus oli Suomen kannalta kiusallinen.
– Suomen hallitus ryhtyi korostamaan, että Suomi ei ollut Saksan liittolainen vaan puolueeton ja maa kävi erillissotaa. Tällä ilmaisulla haluttiin korostaa sitä, että Suomella oli omat päämääränsä sodassa. Toisaalta suomalaisia taisteli jonkin verran vapaaehtoisina myös Saksan SS-joukoissa muilla rintamilla. (Areena 3).
– Suomi ei halunnut näyttää hyökkääjältä, mutta todellisuudessa Suomi jo ennen oman sotansa alkamista osallistui sotaan Saksan apuna. (Forum 3).
– Neuvostoliitto tiesi, että Suomen ryhtyminen sotaan oli vain ajan kysymys, joten se aloitti pommitukset suomalaisia kaupunkeja vastaan. Suomi sai näin muodollisen syyn liittyä sotaan ja tilaisuuden tulkita aloittaneensa "toisen puolustussotansa". (Opus 3).
Ministeri Väinö Tanner sanoi eräässä puheessaan, ettei Suomi ole maailmansodan osapuoli.
– Käsitys oli harhaanjohtava, mutta pienen valtion kannalta poliittisesti tarkoituksenmukainen. (Opus 3).
Jatkosota alkoi 25. kesäkuuta 1941.
Asiantuntijat: Jatkosotaa ei voi kuvata vain yhdellä määritteellä
Jatkosodassa on kyse monimutkaisesta asiasta, eikä sitä voi kuvata vain yhdellä määritteellä, katsovat poliittisen historian professori Vesa Vares Turun yliopistosta ja sotahistorian apulaisprofessori Mikko Karjalainen Maanpuolustuskorkeakoulusta.
Vareksen mukaan kaikissa termeissä on paljon sellaista, mikä pitää paikkansa, mutta samalla ne painottavat liikaa jotain näkökulmaa ja jättävät toisia kokonaan huomioimatta.
– Ne ovat syntyneet aikanaan omaan tarpeeseensa.
Aluksi pidettiin kiinni isänmaallisesta tulkinnasta, sitten tuli niin sanotun ajopuun upottaminen ja itsekritiikin vaihe, jonka heikkous oli Vareksen mukaan, että se oli kytkeytynyt liiaksi Paasikiven–Kekkosen linjaan. Neuvostoliiton romahdettua tuli 1990-luvulla alkaneen uuspatriotismin vaihe.
– Tämäkään suuntaus ei ole päässyt mitenkään kokonaan dominoivaan asemaan, koska vuosituhannen vaihteesta alkaen tuli niin sanottu uusi sotahistoria, joka on nostanut esille hankalampia kysymyksiä kuitenkaan kiistämättä sitä, että Suomen osalta jatkosotaan lähteminen itsessään oli talvisodan jälkeen ymmärrettävää.
Uudella sotahistorialla tarkoitetaan Vareksen mukaan sitä, että katsotaan muun muassa kotirintamaa, vähemmistöjä ja ihmisten arkikokemuksia varsinaisten sotatapahtumien rinnalla.
Kehitystä kohti jatkosotaa ei voi ymmärtää ilman talvisotaa
Mikko Karjalainen sanoo, että tutkijoiden sapelinkalistelu aiheen tiimoilta on vähitellen hieman rauhoittunut ja tietynlainen harmonia löydetty. Sotien jälkeisinä vuosikymmeninä oli vallalla ajopuuteoria, jonka mukaan Suomi ajelehti kansainvälisen kehityksen pyörteissä kohti uutta sotaa.
– Kun tutkimus on mennyt eteenpäin, niin yksimielisyys on saavutettu, että koskiveneteoria, jonka mukaan myös Suomen omalla aktiivisella toiminnalla oli vaikutuksensa sodan alkuun kesällä 1941, on nykyisin yleisesti tunnustettu ja harmoninen käsitys, Karjalainen sanoo.
Sekä Vares että Karjalainen korostavat talvisodan merkitystä ja vaikutusta jatkosodan syntyyn.
– Kevään 1941 kehitystä kohti sotaa ja sodan aloitusta, ei voi hahmottaa ilman taustalla olevaa talvisotaa. Talvisodan trauma on niin käsin kosketeltava sotaa seuranneen lyhyen rauhan jakson aikana, Karjalainen sanoo.
Talvisodassa oli kaatunut lähes 26 000 sotilasta, maan pinta-alasta oli menetetty yli 10 prosenttia ja reilut 400 000 suomalaista oli joutunut lähtemään kodeistaan evakkomatkalle.
Barbarossa-suunnitelma ja suomalaiset
Milloin suomalaisten tietoon tuli saksalaisten Barbarossa-suunnitelma eli hyökkäys Neuvostoliittoon? Vareksen mukaan tutkijoista kukaan ei ole esittänyt mitään tiettyä päivämäärää, milloin tämä tapahtui.
– Mutta kyllä se varmaan johonkin vuodenvaihteeseen 1940 ja 1941 ajoittuu. Hitlerhän teki syyskesällä 1940 päätöksen rintaman kääntämisestä, koska Englanti ei ollut kukistumassa. Signaaleja oli varovasti tullut jo aikaisemmin, ja niitä tuli yhä enemmän sen puolesta, että hän näki myös Suomelle paikan hyökkäyksessä.
Vielä 1939 Hitler oli ollut valmis uhraamaan Suomen Molotov–Ribbentrop-sopimuksessa, mutta talvisota oli tehnyt Hitleriin suuren vaikutuksen sotilaallisena suorituksena.
– Kyse oli vaiheittaisesta prosessista. Aluksi suomalaiset olivat innokkaita saamaan Saksalta jotain turvaa itsenäisyydelle. Se on aivan selvä asia. Eikä muita vaihtoehtoja ollutkaan, kun Ranska oli romahtanut ja Englanti hädin tuskin pysyi pystyssä ja Yhdysvallat oli sodan ulkopuolella, Vares sanoo.
Ajan kuluessa Suomessa alettiin sitten kysellä, olisiko tätä kautta mahdollista saada jonkinlaista hyvitystä talvisodan menetyksistä ja ehkä jotain enemmänkin.
– Suomalaisten käsitys siitä, mikä on tavoitettavissa, kasvaa, mutta koko ajan kuitenkin tiedetään, että Saksa on se, joka painaa nappia, Vares lisää.
Ei ole olemassa selkeää kyllä tai ei -vastausta
Kysymykseen siitä, olivatko suomalaiset ja saksalaiset liittolaisia vai aseveljiä ja kävivätkö suomalaiset erillissotaa, ei Karjalaisen mukaan voi antaa selkeää kyllä tai ei -vastausta.
– Kun hahmotellaan aseveljeyttä, liittolaisuutta tai erillissotaa, termit näyttäytyvät erilaisilta, jos niitä tarkastellaan juridisesta, poliittisesta tai sotilaallisesta näkökulmasta.
Näkökulmien erot pitää Karjalaisen mukaan havainnoida ja tarkastella.
Juridisesti Suomi ja Saksa eivät olleet liitossa, mutta käytännön tasolla aseveljeys oli Karjalaisen mukaan erittäin kiinteä ja suomalaisten piti ilman muuta huomioida saksalaisten asettamat vaatimukset tiettyyn pisteeseen saakka ennen kaikkea siksi, että saksalaisten materiaalinen tuki ja henkinen selkänoja Neuvostoliittoa vastaan säilyivät.
– Eli molemmat termit ovat tietyllä tapaa oikeita ja tietyllä tapaa niihin sitten sisältyy varauksia.
Termiä erillissota mietittäessä sotilasjohdon näkökulmasta se on Karjalaisen mukaan siinä mielessä oikea termi, että suomalaiset suunnittelivat operaationsa Mikkelin päämajassa itse.
– Saksalainen yhteysupseeri pääsi sinne audienssille, jos hänet sinne otettiin vastaan. Mutta Mannerheimin ja operatiivisen muun johdon totta kai piti ottaa saksalaisten vaatimukset huomioon. Siihen kun lisätään, että Oulu–Sorkka-linjan yläpuolelta saksalaiset vastasivat pohjoisen Suomen alueella sotatoimista, niin eihän silloin tavallaan voida puhua erillissodasta, koska saksalaisten vaikutus on näin voimakas.
Karjalainen sanoo, että tässäkin kysymyksessä on kyse yhtäältä ja toisaalta -tilanteesta. Hänen mukaansa eri tilanteessa on oikeutettua puhua aseveljeydestä, liittolaisuudesta kuin erillissodastakin.
– Jos nykyisellään joku tutkija asettuu totaalisesti esimerkiksi erillissotaväitteen puolelle tai sitten vastaavasti erillissotaväitettä vastaan, niin kyllä siinä on silloin kyse pohjimmiltaan kyseisen lausujan vaillinaisesta tutkimusymmärryksestä ja puutteellisesta tilannekuvasta, miten Suomen ja Saksan yhteistyö jatkosodan aikana faktisesti toteutui, Karjalainen kiteyttää.