Raportti: Saksan äärioikeistosta tullut pandemian aikana radikaalimpi ja väkivaltaisempi

Äärioikeistolaisuuteen liitettyjä rikoksia tehtiin Saksassa viime vuonna noin 22 000. Kuvassa poliisi saattaa poliitikko Walter Lübcke murhasta tuomittua uusnatsia. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Saksan äärioikeistosta on tullun koronapandemian aikana radikaalimpi ja väkivaltaisempi, käy ilmi Saksan kotimaan tiedustelupalvelun vuoden 2020 raportista.

Raportin esitteli tiistaina Saksan sisäministeri Horst Seehofer, jonka mukaan äärioikeisto on usein ottanut haltuunsa maltillisempia mielenosoituksia, joissa on vastustettu hallituksen koronatoimia.

– Meidän on oltava erityisen huolissamme siitä, että valtavirran mielenosoittajat eivät vetäneet rajaa itsensä ja äärioikeistolaisten välille, ministeri sanoi.

Raportin mukaan äärioikeistolaisina pidettyjen ihmisten määrä kasvoi Saksassa viime vuonna 3,8 prosentilla noin 33 000 ihmiseen. Heistä noin 40 prosentin arvioidaan olevan "väkivaltaisia, valmiita käyttämään väkivaltaa tai tukevan väkivaltaa".

Äärioikeistolaisuuteen liitettyjä rikoksia tehtiin Saksassa viime vuonna noin 22 000, mikä on viisi prosenttia edellisvuotta enemmän.

Äärivasemmistolainen väkivalta puolestaan lisääntyi toissa vuoden noin 900 tapauksesta noin 1 200 tapaukseen viime vuonna.

Raportissa nostettiin esiin myös poliisiin ja armeijaan liittyvät toistuvat äärioikeistolaisuuteen liittyvät ongelmat.

Sisäministeri Seehofer on useaan otteeseen nimittänyt äärioikeistolaisuutta pahimmaksi turvallisuusuhaksi Saksassa.

Kommentoi