Marimekko tekee urheiluvaatemalliston yhteistyössä Adidaksen kanssa

Marimekko kertoo, että kokoelmassa on käytetty muun muassa kierrätyslangoista valmistettuja materiaaleja. Roni Rekomaa / LEHTIKUVA

Tapio Pellinen / STT

Marimekko kertoo lanseeraavansa uuden urheiluvaatemalliston yhteistyössä Adidaksen kanssa kesäkuun alusta alkaen. Suomessa malliston myynti alkaa heinäkuussa.

Mallistoon kuuluu muun muassa urheilu-, uima- ja ulkoiluasuja sekä kenkiä ja asusteita. Kuoseina toimivat Annika Rimalan suunnittelema Laine sekä Maija Louekarin Räsymatto.

Asian julkistamisen jälkeen Marimekon osakekurssi nousi liki 14 prosenttia iltapäivään mennessä.

– Marimekon vahvat ja omaleimaiset kuviot sopivat Adidaksen innovatiivisiin urheiluvaatteisiin täydellisesti. Toivomme, että Adidas x Marimekko -kokoelma inspiroi mahdollisimman monia ihmisiä eri puolilla maailmaa, sanoo Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko tiedotteessa.

– Tilaisuus päästä tekemään yhteistyötä tuntui todella innostavalta ja luontevalta, sillä sekä Marimekossa että Adidaksessa tavoitteena on yhdistää tyyli ja käytännöllisyys ja samalla käyttää vastuullisempia materiaaleja ja valmistusmenetelmiä, kertoo puolestaan Adidaksen suunnittelujohtaja Josefine Åberg.

Marimekko kertoo, että kokoelmassa on käytetty muun muassa kierrätyslangoista valmistettuja materiaaleja. Yhteistyöstä tulleita lisenssituottoja on tuloutettu Marimekon Euroopan-, Afrikan- ja Lähi-idän-alueen liikevaihtoon alkuvuodesta.

Kommentoi