Iranin johtaja kehottaa kansalaisia luopumaan vaaliboikottiaikeista

Ajatollah Ali Khamenei kannustaa ihmisiä äänestämään. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Iranin uskonnollinen johtaja ajatollah Ali Khamenei kehottaa kansalaisia jättämään huomioimatta kehotukset boikotoida ensi kuun presidentinvaaleja. Iranissa on arvosteltu voimakkaasti vaaleihin kelpuutettujen ehdokkaiden lopullista seitsemän hengen listaa.

Niin kutsutun Valvojien neuvoston hyväksymä lista on vahvasti kallellaan vanhoilliseen suuntaan. Lähes varmana voittajana pidetään äärikonservatiivista tuomaria Ebrahim Raisia. Hänen vahvin haastajansa, parlamentin entinen puhemies Ali Larijani pudotettiin pois ehdokkaiden joukosta.

Maltillisiin lukeutuva Larijani on Iranin nykyisen presidentin Hasan Ruhanin liittolainen. Ruhani ei voi enää asettua ehdolle kolmannelle kaudelle.

Ruhani kertoi eilen pyytäneensä Iranissa ylintä valtaa käyttävää Khameneita puuttumaan tilanteeseen ja varmistamaan, että vaaleihin saataisiin enemmän "kilpailua".

Maltillisten lisäksi presidentinvaalien lopullista ehdokaslistaa on arvosteltu myös konservatiivisista piireistä. Monen iranilaisen mielestä äänestämisellä ei ole enää merkitystä. Äänestysprosentti jäi Iranissa ennätyksellisen alhaiseksi jo viime vuoden parlamenttivaaleissa.

Iranin presidentinvaalit on määrä pitää 18. kesäkuuta.

Kommentoi