Suomen edustaja Blind Channel kahmi neljänneksi eniten yleisöääniä Euroviisujen finaalissa – "Halusimme vakuuttaa yleisön ja fanimme, joten tämä meni tosi hienosti"

Blind Channel sai neljänneksi eniten yleisöääniä. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

Johanna Latvala / STT

Suomen edustaja Blind Channel sijoittui Euroviisuissa kuudenneksi kappaleellaan Dark Side. Suomi sai yhteensä 301 pistettä, joista yleisöltä oli 218. Enemmän saivat vain voittaja Italia, toiseksi tullut Ranska ja viidenneksi sijoittunut Ukraina.

Italian edustaja Måneskin oli Hollannin Rotterdamissa järjestettyjen viisujen ennakkosuosikki. Kappale Zitti E Buoni sai kaikkiaan 524 pistettä.

Dark Siden kuudes sija on kaikkien aikojen toiseksi menestynein Suomen euroviisu osallistujamäärään suhteutettuna, Yle kertoo. Menestyksekkäin on luonnollisesti Lordin viisuvoitto vuonna 2006.

Oululaislähtöiseen bändiin kuuluvat Niko Vilhelm (laulu), Joel Hokka (laulu), Joonas Porko (kitara, taustalaulu), Olli Matela (basso), Tommi Lalli (rummut) ja Aleksi Kaunisvesi (samplet, perkussiot).

Rennon oloinen Blind Channel saapui antamaan kommentteja suomalaismedialle finaalin jälkeen.

– Me halusimme vakuuttaa yleisön ja fanimme, joten tämä meni tosi hienosti silleen, että ne myös tykkäsivät meidän esityksestämme ja äänestivät meitä paljon. Saamme olla tosi kiitollisia siitä, Kaunisvesi kommentoi finaali-iltaa.

Hokan mukaan esiintyessä ei tullut mietittyä sitä, että bändin esitys voi tavoittaa jopa noin 200 miljoonaa ihmistä.

– Sanon vieläkin, että se show ja veto tuntui edelleen täysin samalta kuin joka ikinen veto. Sama kamera-ajo, sama yleisömäärä, samat temput. Vaikka siellä olisi 200 miljoonaa ihmistä (television äärellä), eivät aivot havaitse sitä, koska se ajattelee liveyleisöä, Hokka sanoi.

– Paitsi että semmoinen pieni yleisöboosti oli totta kai, kun siellä on 3 500 ihmistä, jotka huutavat ja laulavat sen biisin mukana, Porko sanoo.

– Meillä on ollut alusta asti periaate, että ihan sama onko siellä yleisöä nolla vai miljoonia, niin aina sata lasissa, Matela huomauttaa.

"Violent pop revolution"

Blind Channel on tutustunut Italian edustajan Måneskinin jäseniin Euroviisuissa, ja viisuvoittaja saa Blind Channelilta suitsutusta. Rock-yhtye Måneskiniin kuuluvat laulaja Damiano, basisti Victoria, kitaristi Thomas ja rumpali Ethan. Yhtye nousi julkisuuteen, kun se tuli toiseksi Italian X Factor -kilpailussa vuonna 2017. Sittemmin Måneskin on julkaissut kaksi albumia.

– Me sanottiin alusta asti, että jos me ei voiteta, toivottavasti Måneskin voittaa. Tämä on ollut ihan rock and rollin juhlaa, Vilhelm sanoo.

Måneskinin laulaja Damiano näytti toistavan finaalissa saman tempun kuin Hokka semifinaalissa, kun tämä joi oluen niin sanotusti Pohjanmaan kautta.

– Se yritti samaa kuin minä, mutta ei pystynyt yhtä hyvään suoritukseen, koska vain suomalaiset tietävät miten se tehdään, Hokka sanoo.

– Se on dna:ssa, että miten se menee oikeasti, mutta annetaan kaikki kunnioitus siitä yrityksestä, Porko lisää.

Seuraavaksi bändi aikoi juhlia, vaikka Suomeen vievä lento lähtee aamulla.

– Me bailataan, ja herätään seuraavan kerran Suomesta, Lalli toteaa.

Niko Vilhelm kertoo, että Blind Channel tekee kesällä levyä, ja "syksyllä lähtevät taas pommit paukkumaan".

– Blind Channel jatkaa suomalaisen kulttuurin viemistä maailmalle, halusitte tai ette, hän sanoo.

– This is violent pop revolution, Lalli lisää.

Suomi sai 83 pistettä kansallisilta ammattilaisraadeilta. Suomelle pisteitä antoivat Puola (2), San Marino (1), Albania (3), Malta (2), Viro (7), Itävalta (1), Britannia (4), Italia (10), Slovenia (4), Latvia (4), Serbia (10), Bulgaria (1), Kypros (3), Belgia (8), Islanti (5), Romania (8), Tshekki (1), Tanska (8) ja Sveitsi (1).

Kommentoi