Suuri osa pienistä lemmikkieläimistä ei sovi lapsille – uuteen lakiin suunnitellaan kirjausta, joka kieltäisi eläimen luovuttamisen alle 16-vuotiaalle ilman huoltajan suostumusta

Kani tarvitsee lajityypillisesti paljon liikkumatilaa sekä tilaisuuden tarkkailla ympäristöään ja kaivaa maata. Timo Aalto / LEHTIKUVA

Tuija Sorjanen / STT

Pehmeäturkkinen kani ja pikkuinen kääpiöhamsteri voivat ensi ajattelemalta vaikuttaa sopivilta lemmikeiltä lapsille, mutta ne eivät välttämättä suinkaan ole sitä.

Ensinnäkään pienikään lemmikki ei voi olla yksin lapsen vastuulla, sanovat Faunatar -ketjun kenttäpäällikkö, kauppias Elina Sirén ja SEY Suomen eläinsuojelun vs. toiminnanjohtaja Maria Lindqvist.

Pienten lemmikkieläinten kysyntä on lisääntynyt koronapandemian aikana, Sirén arvioi.

Tyypillisesti pieniä eläimiä ajatellaan lapsille sopiviksi lemmikeiksi, mutta koko ei kerro oleellista. Esimerkiksi kani tai hamsteri ei todennäköisesti viihdy ihmisen sylissä, mitä moni lapsi toivoo lemmikiltä, Sirén sanoo.

– Hamsteri on myös yöeläin, eikä sitä saa häiritä kesken unien. Sen kanssa ollaan illalla ennen kuin itse mennään nukkumaan.

Marsut puolestaan ovat arkoja koville äänille, ja ne tarvitsevat lähelleen lajitoverin.

Esimerkiksi hiiret tai rotat voivat olla aloittelijoille sopivia lemmikkejä, jos mukana on vastuullinen aikuinen, puitteet ovat kunnossa, eläimen käyttäytymisestä tiedetään tarpeeksi ja on varmistettu, että se pääsee tarvittaessa kyseisen eläinlajin tuntevalle eläinlääkärille, Lindqvist sanoo.

Laki ei kiellä, mutta omavalvonta estää

Suomen nykyinen laki ei kiellä eläimen myymistä lapselle, vaikka lemmikkieläinten suojelua koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen mukaan lemmikkieläintä ei saa myydä alle 16-vuotiaalle ilman huoltajan lupaa. Asiaan tulee todennäköisesti muutos seuraavassa eläinten hyvinvointilaissa, eli jatkossa eläinten myyminen alle 16-vuotiaille olisi myös Suomen laissa kiellettyä, kertoo maa- ja metsätalousministeriön erityisasiantuntija Tiina Pullola.

Faunatar-ketjuissa ei nytkään myydä eläimiä alle 18-vuotiaille ilman huoltajan suostumusta, Sirén kertoo.

Eläinkauppa-alalla on käytössä vapaaehtoinen omavalvontajärjestelmä nimeltään Eettisen eläinkaupan sertifikaatti. SEY Suomen eläinsuojelu on ollut toiminnassa mukana. Sertifikaatin saamisen ehtoihin kuuluu, että eläimiä ei myydä alaikäisille ilman huoltajan lupaa.

Laki sallii liian pienet tilat

Lindqvistin mukaan pienet lemmikkieläimet ovat eläinsuojelun kannalta erityisen haavoittuvassa asemassa. Eläinsuojeluilmoitukset tehdään yleensä ulkopuolisen havainnon perusteella, mutta pikkulemmikkejä ei kukaan ulkopuolinen välttämättä näe.

Nykyinen eläinsuojelulaki säätää pienten lemmikkieläinten pitopaikkojen vähimmäiskoosta ja muista vaatimuksista. Pitopaikoiksi sallittavien tilojen koot ovat huomattavan pieniä.

Esimerkiksi 1,8–3-kiloisen kanin pitopaikan lain edellyttämä minimikoko on puoli neliömetriä. Tilan tulee olla 40 senttiä korkea. Marsua saisi pitää 0,12 neliömetrin kokoisessa tilassa ja hiirtä tai kääpiöhamsteria 900 neliösentin, esimerkiksi 30 x 30 sentin, kokoisessa tilassa.

– Jos olosuhteet ovat puutteelliset ja häkki liian pieni, häkissä pidettävän eläimen elämä on jatkuvaa kärsimystä.

Kani on tilaa vaativa laumaeläin

Lindqvist arvostelee eläinsuojelulakia tältä osin liian ylimalkaiseksi ja toivoo, että seuraava laki säätää eläimen pitopaikasta yksityiskohtaisemmin ja eläinlajien tarpeisiin perustuen.

Nykyisen lain mukaan eläimen pitopaikan täytyy “täyttää eläinlajin tarpeet”, mutta ne eivät voi täyttyä pienessä häkissä. Esimerkiksi kani tarvitsee lajityypillisesti paljon liikkumatilaa, tilaisuuden tarkkailla ympäristöään ja kaivaa maata. Lisäksi se on laumaeläin ja saattaa liikkua mieluiten öisin. Tämä kaikki tekee siitä melko vaativan lemmikin.

Hiirelle tai rotalle, jota nyt saisi lain mukaan pitää 0,18 neliömetrin kokoisessa tilassa, tulee Lindqvistin mukaan rakentaa vähintään vaatekaapin kokoinen tila.

Lapset joskus aikuisia valveutuneempia

Elina Sirén sanoo, että moni eläinkauppaan tuleva lapsi on ottanut valtavasti selvää toivomastaan eläinlajista.

– Ihania tilanteita tulee välillä. Tietotaitoa voi olla uskomattoman paljon.

Lisäksi lapsilla voi olla aikuista paremmin aikaa ja tahtoa keksiä eläimelle virikkeitä.

Lemmikkieläinten lajityypillistä käytöstä on alettu ymmärtää aiempaa paremmin, Sirén ja Lindqvist arvioivat. Todennäköisesti entistä harvempi pikkulemmikki viettää elämänsä häkissä lastenhuoneessa.

Kommentoi