Kansanedustaja Katri Kulmuni sai koronatartunnan – oli viimeksi Arkadianmäellä yli kaksi viikkoa sitten

Koronapandemian aikana kansanedustajilla on todettu muutamia tartuntoja. -KOIVISTO ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA

Nina Törnudd / STT

Eduskuntatiedotus kertoi perjantaina, että kansanedustajalla on samana päivänä todettu koronatartunta. Tartunnan saaneen edustajan nimeä ei aluksi julkistettu, mutta myöhemmin ilmoitettiin, että kyseessä on keskustan entinen puheenjohtaja, torniolainen Katri Kulmuni.

Edustaja ei tiedotteen mukaan ole osallistunut eduskuntatyöhön tai käynyt eduskunnassa niin, että hän olisi voinut tartuttaa siellä muita.

Kulmuni kertoi Facebookissa voivansa hyvin. Hän sanoo potevansa vain kevyitä flunssan oireita. Kotikaranteeni alkoi altistumisen takia jo 4. toukokuuta. Eduskuntatyö on jatkunut etäkokousten kautta, Kulmuni kertoi.

– Eduskuntatyö tapahtuu näinä aikoina paljolti etätyön kautta. Tähän työhön olen voinut osallistua täysipainoisesti etäkokousten kautta koko karanteeniajan ja näin tulen tekemään mahdollisuuksien mukaan jatkossakin nyt eristyksessä, Kulmuni kirjoitti.

Kulmuni kertoi karanteenista tiistaina sosiaalisessa mediassa .

– Jatkuva sisälläoleminen alkaa käydä hermoille, mutta se on pieni hinta siitä, että osaltani en tartuta ketään. Toki toivon, etten itsekään sairastuisi, Kulmuni kirjoitti tuolloin.

Kulmuni on kuntavaaleissa ehdolla Tornion kaupunginvaltuustoon.

Hallintojohtaja Pertti Rauhio kertoi aiemmin STT:lle, että tartunnan saanut oli viimeksi eduskunnassa yli kaksi viikkoa sitten. Koska tartuntavaaraa eduskunnassa ei ole, henkilön nimeä ei aluksi kerrottu julki.

Koronapandemian aikana kansanedustajilla on todettu muutamia koronatartuntoja. Tartunnan ovat aiemmin saaneet ainakin Eeva-Johanna Eloranta (sd.), Joonas Könttä (kesk.), Arto Satonen (kok.) sekä Tom Packalén (ps.). Rauhion mukaan kaikkiaan eduskunnassa on todettu alle kymmenen koronatartuntaa.

Rauhion mukaan nykyiset koronarajoitukset ja etätyösuositus jatkuvat eduskunnassa ainakin kesäkuun loppuun.

– Tässä edetään varmasti varovasti ja tehdään päätöksiä hyvän tiedon pohjalta, Rauhio sanoi.

Kommentoi