Koronarokotteen on saanut lähes 37 prosenttia väestöstä – uusia tartuntoja 262

Koko pandemian aikana koronatartuntoja on raportoitu Suomessa yhteensä 89 532. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

Saara-Miira Kokkonen / STT

Suomessa koronavirusrokotteen ensimmäisen annoksen on saanut nyt 36,5 prosenttia väestöstä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Yhteensä ensimmäisen annoksen saaneita on lähes 2 025 00 ihmistä. Luku on noussut eilisestä reilulla 14 000:lla.

Toisen rokoteannoksen saaneita on vajaat 246 000. Heidän osuutensa väestöstä on lähes 4,5 prosenttia.

Aiemmin THL kertoi, että tänään Suomessa raportoitiin 262 uutta koronavirustartuntaa

Tartuntamäärät ovat yhä aiempaa pienemmät, mutta lasku on tasaantunut. Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 2 885 tartuntaa, mikä on 503 vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Tuolloin todettiin 3 388 tartuntaa.

Ilmaantuvuus suurinta Päijät-Hämeessä, pienintä Itä-Savossa

Tartuntamäärien lisäksi myös tartuntojen ilmaantuvuusluku on laskussa. Ilmaantuvuus on koko maassa viimeisten kahden viikon ajalta 52 tapausta sataatuhatta ihmistä kohden. Luku oli noin 61 edeltävältä kahdelta viikolta.

Korkeimmat alueelliset ilmaantuvuusluvut ovat tällä hetkellä Päijät-Hämeen, Varsinais-Suomen sekä Helsingin ja Uudenmaan (Hus) sairaanhoitopiireissä. Päijät-Hämeessä on todettu 114 tartuntaa sataatuhatta ihmistä kohden viimeisen kahden viikon ajalta. Varsinais-Suomessa luku on reilut 103, Hus-alueella reilut 84.

Muualla Suomessa ollaan keskiarvon tuntumassa tai sen alapuolella. Paras koronatilanne on Itä-Savon sairaanhoitopiirissä, jossa ilmaantuvuusluku on vain viisi.

Koko pandemian aikana koronatartuntoja on raportoitu Suomessa yhteensä 89 532.

Kommentoi