Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Keski-Savo Kesälehti tästä.

Kansainvälinen selvitys: Koronapandemia olisi ollut estettävissä

Kansainvälinen asiantuntijaryhmä sanoo tuoreessa selvityksessä, että maailma olisi voinut välttää tuhoisan koronaviruspandemian. Raportin mukaan esimerkiksi Maailman terveysjärjestö WHO ei reagoinut varoittaviin merkkeihin riittävän nopeasti.

Asiantuntijapaneeli IPPPR:n mukaan tilannetta pahensivat myös toimenpiteiden huono kansainvälinen koordinaatio sekä tieteen varoituksiin kielteisesti suhtautuneet poliittiset johtajat.

Nykyisen pandemiatilanteen helpottamiseksi raportti kehottaa rikkaita maita lahjoittamaan miljardi koronarokoteannosta köyhiin maihin. Lisäksi varakkaiden maiden pitäisi rahoittaa uusia instituutioita, joiden avulla maailma voisi valmistautua seuraavan pandemian hoitoon.

IPPPR:n selvityksen tilasivat WHO:n jäsenmaat vuosi sitten. Paneelin puheenjohtajina toimivat Uuden-Seelannin entinen pääministeri Helen Clark ja Liberian entinen presidentti, vuoden 2011 Nobelin rauhanpalkinnon saaja Ellen Johnson Sirleaf.

– Olisimme voineet estää tilanteen, jossa olemme tänä päivänä. Se on seurausta lukuisista epäonnistumisista, puutteista ja viiveistä valmistautumisessa ja vastatoimissa, Sirleaf sanoi.

WHO viivytteli koronaviruksen julistamisessa kansainväliseksi terveysuhaksi

Selvityksen mukaan taudin joulukuussa 2019 alkaneeseen leviämiseen Kiinan Wuhanissa reagoitiin liian hitaasti. Paneeli kuvaili helmikuuta 2020 "menetetyksi kuukaudeksi", kun maat ympäri maailman eivät ottaneet tilannetta tosissaan ja ryhtyneet tarvittaviin toimiin. Maat tarttuivat kunnolla toimeen vasta maaliskuussa, kun tauti oli jo levinnyt laajalle, ja WHO julisti tilanteen pandemiaksi.

Paneelin mukaan maailma ei todennäköisesti olisi nyt pandemian kourissa, jos alkuvaiheessa olisi toimittu rivakammin.

– Kiinassa oli viivästyksiä, mutta niin oli kaikkialla muuallakin, Clark totesi.

Paneeli löysi kritisoitavaa myös YK:n alaisen WHO:n toiminnasta. Selvityksen mukaan WHO olisi voinut julistaa koronavirustilanteen kansainväliseksi terveysuhaksi jo 22. tammikuuta 2020, kun se teki niin vasta 30. tammikuuta.

Clark kuitenkin huomautti, että tämä viivyttely ei välttämättä muuttanut lopputulemaa, koska maat olisivat todennäköisesti reagoineet silti hitaasti.

Miljardien investoinnit varautumiseen

Tulevien pandemioiden ehkäisemiseksi paneeli esittää maailman johtajista koostuvan neuvoston perustamista valvomaan mahdollisia terveysuhkia. Paneelin mukaan G20-maiden pitäisi myös perustaa rahasto, jonka kautta voidaan käyttää vuosittain 5–10 miljardia dollaria pandemiavarautumiseen.

– Käyttämällä miljardeja varautumiseen nyt säästämme biljoonia tulevaisuudessa, kuten nykyinen pandemia on selvästi osoittanut, Clark sanoi.

Paneeli ehdottaa myös rakenneuudistusta WHO:hon, jotta järjestöllä olisi enemmän kontrollia omasta rahoituksestaan.

Intiassa saattaa todellisuudessa olla koronavirukseen liittyviä kuolemia jo enemmän kuin missään muussa maassa

Intiassa koronavirukseen liittyvien kuolemien määrä ylitti jälleen yhden synkän rajapyykin keskiviikkona, kun viralliset kuolinluvut nousivat yli 250 000:n. Edellisen vuorokauden aikana maassa raportoitiin yli 4 200 kuolemantapausta, mikä on ennätyslukema.

Uusia tartuntoja kirjattiin vajaat 350 000, ja tartuntoja on nyt yhteensä todettu yli 23,3 miljoonaa.

Kuolemantapausten määrän uskotaan kuitenkin olevan rajusti alakanttiin. Tämä johtuu muun muassa rajallisesta testaamisesta sekä siitä, että moni viruksen takia kuoleva ei koskaan päädy terveydenhoidon ja virallisten tilastojen piiriin. Intian maaseudulla terveydenhoito on hyvin puutteellista, ja harva koronatapaus päätyy koskaan virallisiin lukemiin.

– Jopa kolmin- tai nelinkertainen luku olisi alakanttiin, sanoi terveyspolitiikan tutkija Anant Bhan uutistoimisto AFP:lle.

Todellisuudessa Intiassa voi siis olla kuollut koronaan liittyen jo enemmän ihmisiä kuin Yhdysvalloissa, jossa kuolemia on kirjattu vajaat 600 000. Virallisissa kuolinluvuissa Intia on maailmassa kolmantena Yhdysvaltojen ja Brasilian jälkeen.

Krematorioissa ei tilaa

Raportoimatta on jäänyt myös monia sellaisia kuolemia, joissa potilailla on covid-19-taudin lisäksi ollut esimerkiksi sydänvaivoja. Normaaleinakin aikoina Intiassa varmistetaan lääketieteellisesti vain reilu viidennes kuolemantapauksista.

Sairaalat ja krematoriot ympäri maan ovat olleet viime aikoina pahasti ylikuormittuneita, ja ruumiita on heitetty jopa Gangesjokeen. Biharin osavaltiossa joesta löydettiin tällä viikolla 71 ruumista. Ruumiinavausten mukaan henkilöt olivat olleet kuolleina neljä tai viisi päivää.

Paikalliset asukkaat arvioivat uutistoimisto AFP:lle, että ruumiit oli viety jokeen, koska sukulaisilla ei ollut varaa ostaa puuta perinteiseen hindujen polttohautaukseen tai koska krematorioissa ei ole tällä hetkellä tilaa.

Biharin vesivaraministeri kertoi, että Gangesiin oli asennettu verkko, johon ruumiit jäisivät kiinni.

Intialaismuunnos levinnyt kymmeniin maihin

Intian katastrofaalisen koronatilanteen takana uskotaan olevan maassa pidettyjen suurten poliittisten ja uskonnollisten joukkotapahtumien ohella B.1.617-virusmuunnos, joka havaittiin alkujaan lokakuussa Intiassa.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan muunnosta on löytynyt 44 maasta ympäri maailmaa. Intian ulkopuolelta Britannia on ilmoittanut eniten Intian virusmuunnoksen aiheuttamia koronatapauksia.

Aiemmin tällä viikolla WHO julisti kyseisen virusmuunnoksen olevan huolta aiheuttava ja muunnos lisättiin listalle, jolla ovat myös Britannian, Brasilian ja Etelä-Afrikan muunnokset. Intian muunnoksen uskotaan tarttuvan alkuperäistä virusmuotoa herkemmin.

Intia määrää maailman koronakäyrien suunnan

Jos Intian viralliset kuolinluvut suhteuttaa maan lähes 1,4 miljardin asukaslukuun, on Intia vielä kaukana viruksen pahimmin koettelemista maista. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on kirjattu pandemian aikana lähes 1 800 kuolemaa miljoonaa asukasta kohden, kun Intiassa vastaava luku on 183. Suomessa luku on 167.

Intia on väkiluvultaan niin suuri ja maan koronatilanne niin paha, että viime päivinä siellä on raportoitu jo noin puolet maailman uusista koronatartunnoista. Intia on myös vaikuttanut koko maailman koronakäyrien suuntaan: muun maailman uusien koronatartuntojen määrä kääntyi laskuun jo huhtikuussa pääsiäisen jälkeen, mutta Intian pahentuneen tilanteen vetämänä maailman tartuntamäärät jatkoivat kasvuaan vielä useiden viikkojen ajan.

Toukokuun alkupuolella Intian päivittäisten tartuntojen kasvu on pysähtynyt, jolloin myös koko maailman koronatartuntojen määrä on lähtenyt laskuun.

Maiden vertailulukujen lähteet: Johns Hopkinsin yliopisto, Our World in Data.