Katutaiteilija Banksy varoittaa nimeään kantavien näyttelyiden olevan ehkä "roskaa" – Mäntässä uskotaan, että tarjolla on poikkeuksellinen kokonaisuus

Taiteilija Banksy on profiloitunut niin, että hän toimii kokonaan instituutioiden ulkopuolella. Maailmalla kiertää kuitenkin paljon Banksy-näyttelyitä. AFP / LEHTIKUVA

Anne Salomäki / STT

Katutaiteilija Banksylla ei ole mitään tekemistä Pirkanmaalla Mäntässä ensi viikolla aukeavan Banksy. A Visual Protest -näyttelyn kanssa. Samoin on asian laita kaikissa muissakin hänen nimeään kantavissa näyttelyissä.

– Ne (nykyiset tai viimeaikaiset Banksy-näyttelyt) saattavat olla roskaa, joten ole hyvä äläkä ota meihin yhteyttä hyvityksen toivossa, todellisen henkilöllisyytensä salanneen taiteilijan asioita hoitavan Pest Control -toimiston verkkosivulla lukee.

Onko Mäntässä aukeava näyttely roskaa, Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen?

– Tämä on asia, jota on jouduttu pohtimaan tosi paljon. Banksy on profiloitunut niin, että hän toimii kokonaan instituutioiden ulkopuolella, ja museo edustaa instituutioita, hän sanoo.

– Nyt maailmalla kiertää paljon Banksy-näyttelyitä, ja hän on oikeassa. Suuri osa niistä on toteutettu haalimalla kasaan kamaa rahanansaitsemismielessä.

Serlachius-museoiden ja milanolaisen 24 Ore Culturan yhteistyössä toteuttama näyttely on kuitenkin Sivosen mielestä eri asia. Hän kutsuu sitä ensimmäiseksi vakavasti otettavien museoiden Banksy-näyttelyksi, joka pyrkii kontekstualisoimaan tämän taidetta osana sitä yhteiskuntaa, jossa se on syntynyt.

Ei "vain rahantekomanööveri"

Mänttäläiset ja milanolaiset kyllä yrittivät saada salaperäiseltä taiteilijalta auktorisointia näyttelylleen. Jo pari vuotta sitten he lähestyivät Banksyn edustajia ja selittivät, että tuleva näyttely analysoi taidetta eikä ole Sivosen sanoin "vain rahantekomanööveri".

– Hän vastasi – tai siis hänen tiiminsä, koska en minä tiedä, kuka siellä näpyttelee – ystävällisesti mutta lyhyesti: Banksy ei auktorisoi näyttelyä.

Asiaa ei muuttanut sekään, että museo kertoi joko pitävänsä näyttelyn ilmaisena tai perivänsä pääsylipuista maksun mutta lahjoittavansa tuotot Banksyn nimeämälle hyväntekeväisyyskohteelle.

Vielä ennen kuin näyttely julkistettiin, järjestäjät ottivat Pest Controliin yhteyttä. Sivosen mukaan oli kohteliasta kuitenkin kertoa taiteilijalle, että näyttely on tulossa.

Pest Controlista pyydettiin nähtäväksi näyttelytekstit ja teosluettelo, sillä he kertoivat haluavansa tarkastaa teosten olevan aitoja. Sen jälkeen viestejä ei ole tullut.

– Olemme halunneet tehdä kaiken mahdollisimman avoimesti. Sinänsä minun näkökulmastani siinä ei ole mitään arveluttavaa, että museo järjestää näyttelyn Banksyn teoksista. Hän on itse myynyt teokset, joita esillä on.

Maksuttomuus oli "taidefilosofinen päätös"

Monissa teoksissaan Banksy ottaa kantaa kapitalismia vastaan ja tasa-arvon puolesta. Hän on muun muassa rahoittanut Välimeren siirtolaisia auttavaa pelastusalusta.

Viime vuonna Banksy lahjoitti southamptonilaissairaalalle teoksen, jossa pikkupoika leikkii hoitajanukella ja supersankarit ovat lentäneet roskiin. Se myytiin huutokaupassa ennätyshintaan lähes 17 miljoonalla eurolla, ja varat lahjoitettiin terveydenhuollon parissa toimiville hyväntekeväisyysjärjestöille. BBC:n mukaan meklari Jussi Pylkkänen kutsui Banksyn lahjoitusta ”uskomattomaksi eleeksi” ja kuvaili hetkeä historialliseksi.

Banksyn tunnetuimmat teokset eivät kuitenkaan ole myyntitavaraa. Sivonen huomauttaa, että katutaiteilijoiden tärkeimmät teokset ovat kadulla, ja niiden irrottamiseen kontekstista – siis kadulta – liittyy isoja moraalisia ongelmia.

Siksi Mäntän näyttelyssä on Banksyn uran alkuvaiheen teoksia, eli grafiikkaa ja maalauksia, joissa on taiteilijan tunnetuinta kuvastoa. Lisäksi esillä on niin kutsuttua memorabiliaa eli esimerkiksi postikortteja ja kirjoja, jotka eivät ole statukseltaan taideteoksia mutta joita Banksy on itse jossakin vaiheessa tuottanut markkinoille. Luvassa on myös multimediaa osin jo kadonneesta katutaiteesta.

Taiteilijan toiveita on pyritty kunnioittamaan kaikin tavoin. Banksy ei pidä siitä, että joku muu valmistaa myyntituotteita hänen teoksistaan, joten sellaista ei Mäntässä myydä.

Näyttelyyn ei myöskään ole lainkaan pääsymaksua. Sivonen myöntää, että maksua olisi mieluusti kerätty, mutta päätös oli taidefilosofinen.

– Jotta me voimme seistä näyttelyn takana, päätös oli tehtävä. Nyt se tarkoittaa, että menetämme pääsylipputulot, mutta haluamme toimia oikein.

Taloudellista pakkoa näyttelyn maksullisuudelle ei ollut. Serlachius-museoiden takana toimii taidesäätiö, jonka ansaintalogiikka ei perustu pääsymaksuihin.

Lippu"kauppa" kävi vauhdilla

Kun näyttelyn pääsyliput tulivat etukäteen varattaviksi, kaikki liput menivät parissa viikossa. Sivonen sanoo, että heti, kun media alkoi kirjoittaa lippujen hupenemisesta, loputkin päivät varattiin täyteen.

Museoiden johtaja painottaa, että kun koronavirusrajoitukset hellittävät, paikkoja on aukeamassa lisää. Myös jonottamalla pääsee näyttelyyn, eli kaikkia paikkoja ei ole annettu etukäteen varattaviksi.

Näyttely on Serlachius-museoille eli Göstalle ja Gustafille uudenlainen avaus. Sivonen kertoo, että museoissa ei ole ennen ollut esillä katutaidetta. Osaksi suurten nykytaideprojektien jatkumoa A Visual Protest kuitenkin sopii. Lisäksi näyttely on Sivosen mukaan yksi sekä taloudellisesti että henkisesti suurimpia projekteja, joita Serlachiuksella on koskaan tehty.

Suosio ja kiinnostus ovat olleet osoitus siitä, että työ kannattaa. Sivosta ne eivät kuitenkaan ole yllättäneet.

– Banksy on maailman tunnetuin nykytaiteilija ja tunnetuin elossa oleva taiteilija. Jos vain mainitset hänen nimensä, kaikki tietävät jollakin tavalla, millaisesta ilmiöstä on kyse. Jos pyydät heitä nimeämään jonkun muun nykytaitelijan, aika monella jää nimeämättä.

Sivonen uskoo tunnettuuden selittyvän osin sillä, että Banksy on astunut ulos nykytaiteen kuplasta. Se vetoaa niihinkin, jotka eivät muuten seuraa taidetta.

Aktivismin välineinä muun muassa silppuri ja hämmennyspuisto

Banksy on noussut uransa aikana otsikoihin monenlaisilla tempauksilla ja aktivismilla. Yksi viimeisimmistä valtavaa mediahuomiota saaneista tapauksista nähtiin vuonna 2018, kun Tyttö ja ilmapallo -teos alkoi kulkea kehykseen piilotetun silppurin läpi heti, kun se oli huutokaupattu reilusti yli miljoonalla eurolla.

Vuonna 2015 Banksy tiimeineen järjesti Bristolin lähellä sijaitsevassa Weston-super-Maressa Dismaland-nimellä tunnetun ”hämmennyspuiston” eli Disneylandeja parodioineen, huvipuistomaiseksi luodun näyttelykokonaisuuden. Näyttelyssä oli mukana myös suomalaistaitelija Jani Leinosen teossarja.

Tuolloinkin liput varattiin loppuun vauhdilla. Viimeinen lippuerä myytiin paikallislehti Weston Mercuryn mukaan alle kymmenessä minuutissa. Lisäksi näyttelyn on tutkittu tuoneen alueelle noin 23 miljoonaa euroa. Mitään rakennusmateriaaleja ei hukattu, vaan näyttelyn verkkosivun mukaan ne hyödynnettiin siirtolaisleireillä Pohjois-Ranskan Calais’ssa.

Myös Sivonen vieraili Dismalandissa. Hän ei kuitenkaan onnistunut saamaan lippua ennakkoon, vaan lensi Englantiin ja matkusti Weston-super-Mareen kokeilemaan tuuriaan. Jonotus alkoi aamukuudelta englantilaisessa sateessa, ja sisään hän pääsi iltapäivällä kahdelta.

Näyttelyn piti olla auki iltakuuteen, mutta väki ajettiin ulos jo neljältä, koska tulossa oli myrsky ja järjestäjät pelkäsivät näyttelyrakenteiden kaatuvan ihmisten päälle.

– Se oli todella dismal (ankea) kokemus. Meni aivan oikein, Sivonen muistelee nauraen.

"Robin Hood -tyyppinen tarina"

Vuosien saatossa Banksyn henkilöllisyyttä on arvailtu moneen otteeseen eri yhteyksissä. Sivonen pitää arvailua hölmönä touhuna.

– Miksi meidän pitäisi pohtia, mikä hänen etu- tai sukunimensä on tai mitä hänen äitinsä ja isänsä tekivät? Kaikki oleellinen tieto Banksysta ja hänen taiteilijaidentiteetistään meillä jo on, hän perustelee.

Sivonen uskoo, että Banksyssä kiinnostaa nimenomaan "Robin Hood -tyyppinen tarina". Bristolista kotoisin oleva katutaiteilija pysytteli alun perin piilossa siksi, että graffitien tekeminen oli laitonta.

– Kadottamalla henkilönsä hän on ikään kuin nostanut henkilöllisyytensä entistä merkittävämmäksi asiaksi. Se on osa mietittyä brändiä ja tätä leikkiä, mikä on syntynyt alun perin siitä, että hän on ollut etsintäkuulutettu rikollinen.

Jos mysteeri tuntuu vastustamattomalta ja mielessä on erinomainen arvaus, jonka jostain syystä haluaa Banksyn tiimin tietoon, Pest Control -toimiston verkkosivun usein kysytyt kysymykset -osiossa on selkeät toimintaohjeet:

– Hienoa, Banksy arvostaa kaikkia ehdotuksia valtavasti ja tälläkin hetkellä painii juuri kyseisen kysymyksen parissa. Kirjoitathan "eksistentiaalinen kriisi" sähköpostiviestisi otsikkoon.

Kommentoi