Intian koronalukemat nousivat taas uusiin ennätyksiin – viime päivät herättivät jo toivoa tilanteen helpottumisesta

Ihmiset odottivat happipullojensa täyttämistä Indian Delhissä. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Intiassa on raportoitu jälleen ennätysmäärä uusia koronatartuntoja ja koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia.

Terveysministeriön torstaisten tietojen mukaan viimeisen vuorokauden aikana on todettu yli 412 000 uutta koronavirustartuntaa ja lähes 4 000 koronakuolemaa.

Koronatartunnat ovat levinneet Intiassa viime viikkoina räjähdysmäistä vauhtia ja maan terveydenhoito on ylikuormittunut. Viime päivinä tartuntaluvut ovat kuitenkin olleet laskussa, mikä on nostanut toivoa siitä, että tilanne olisi helpottumassa.

Lähes 1,4 miljardin asukkaan Intiassa on todettu yhteensä yli 21 miljoonaa koronatartuntaa ja noin 230 000 koronakuolemaa.

Kommentoi