Nokian Renkaiden liikevoitto yli nelinkertaistui alkuvuonna

STT

Nokian Renkaiden liikevoitto kasvoi tammi-maaliskuussa 44,3 miljoonaan euroon, kun se viime vuonna vastaavaan aikaan oli vain 9,0 miljoonaa euroa.

Yhtiön tammi-maaliskuun liikevaihto kasvoi 341,8 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan ajan 279,8 miljoonasta eurosta.

Nokian Renkaissa arvioidaan yhtiön liikevaihdon ja liikevoiton kasvavan tänä vuonna merkittävästi. Globaalin auto- ja rengaskysynnän odotetaan elpyvän, mutta koronapandemia aiheuttaa yhtiön mukaan edelleen epävarmuutta.

Toimitusjohtaja Jukka Moision mukaan Nokian Renkaat saavutti ensimmäisellä vuosineljänneksellä kaikkien aikojen korkeimmat myyntivolyyminsa.

– Kaikki liiketoimintayksiköt ja -alueet suoriutuivat erinomaisesti, mikä johti liikevaihdon 28,5 prosentin kasvuun vertailukelpoisilla valuutoilla, Moisio hehkuttaa yhtiön tiedotteessa.

Moision mukaan henkilöautonrenkaiden myyntivolyymit kasvoivat erityisen vahvasti Venäjällä. Yhtiön Venäjän-tehdasta onkin ajettu täydellä kapasiteetilla.

Yhdysvalloissa Nokian Renkaiden tavoitteena on saavuttaa noin miljoonan renkaan tuotanto vuonna 2021. Suomessa Nokian Renkaat on kasvattamassa henkilöautonrenkaiden tuotantokapasiteettia tänä vuonna noin 30 prosentilla.

Kommentoi