Kanariansaarten edustalla ajelehtineesta veneestä löytyi 17 kuollutta siirtolaista

Tammi-maaliskuun aikana Kanariansaarille on saapunut noin 3 400 ihmistä. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Kanariansaarten edustalla ajelehtineesta veneestä löydettiin maanantaina 17 kuollutta siirtolaista, viranomaiset kertovat.

Espanjan asevoimien helikopteri pelasti veneestä kolme ihmistä, joista kaksi oli miehiä ja yksi nainen, kertoivat paikalliset pelastusviranomaiset Twitterissä. Heidät vietiin Teneriffan saarelle sairaalaan. Yhden miehen tilan kerrottiin olevan vakava ja hän kärsii muun muassa pahasta nestehukasta.

Espanjan ilmavoimien lentokone oli alkujaan havainnut aluksen ajelehtivan maanantaiaamuna vajaat 500 kilometriä El Hierron saaresta. Asiasta kertoneen Espanjan meripelastuspalvelun edustajan mukaan paikalle lähetettiin pelastusalus.

Kaikki veneessä olleet olivat Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. Veneen lähtöpaikka ei ollut maanantaina tiedossa.

Lyhimmillään reitti Afrikan mantereelta Marokon rannikolta Espanjalle kuuluvalle saariryhmälle on noin sata kilometriä. Reitti on kuitenkin vaarallinen voimakkaiden virtausten vuoksi ja siirtolaisten veneet alukset ovat tavallisesti ääriään myöten täynnä sekä huonossa kunnossa.

Valvonta Välimerellä lisäsi saarille yrittävien määrää

Kanariansaarille pyrkivien siirtolaisten määrät ovat kasvaneet sen jälkeen, kun Euroopan etelärannikolla on lisätty partiointia, mikä vähensi selvästi Välimeren kautta tehtäviä ylityksiä.

Tammi-maaliskuun aikana Kanariansaarille on saapunut noin 3 400 ihmistä. Viime vuonna vastaavana ajanjaksona tulijoita oli alle puolet tämän vuoden määrästä.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat varoittaneet koronapandemian lisänneen liikkeelle lähtemistä. Muun muassa matkailun ja kalastuksen parissa työtä tekevät ovat lähteneet ylittämään Atlantin vesiä tai auttaneet veneidensä kanssa muita pandemian vararikkoon suistamia ylityspyrkimyksissään.

Siirtolaistilannetta tarkkailevan Caminando Fronteras -järjestön mukaan Afrikan ja Kanariansaarten välisellä reitillä kuoli viime vuonna 1 851 ihmistä.

Järjestön perustaja Helena Maleno kertoi Twitterissä, että edellisen kuukauden aikana ainakin 283 on kadonnut ollessaan matkalla Mauritaniasta Kanarialle.

Satakunta yritti uida Espanjan alueelle

Espanjan poliisin mukaan satakunta siirtolaista yritti sunnuntaina uida Marokosta Espanjalle kuuluvaan Ceutan kaupunkiin, joka sijaitsee Pohjois-Afrikassa Gibraltarinsalmen etelärannalla.

Ceutan poliisin mukaan siirtolaiset olivat liikkuneet 20–30 ihmisen ryhmissä. Mukana oli myös alaikäisiä. Kourallinen selvisi Ceutan rannalle omillaan, mutta valtaosa täytyi pelastaa espanjalaisten pelastusalusten avulla.

Poliisin edustajan mukaan näin suuret ryhmät ovat poikkeuksellisia. Tavallisesti ryhmät ovat muutaman hengen suuruisia.

Kommentoi

Mainos: Warkauden Lehti

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin